Virtuaalinen laboratorio auttaa keskittymään turvallisuudessa olennaiseen

Uutiset | 14.05.2019

Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinto kannustaa kemianteollisuuden yrityksiä ja oppilaitoksia turvallisuustyön kehittämiseen. Oppilaitossarja nostaa esille oppilaitosten roolia nuorten turvallisuusajattelun ja -osaamisen kehittämisessä. Vuonna 2019 erityismaininnan sai Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu ja sen virtuaalilaboratorio.

Virtuaalista laboratorio -projektia ovat koordinoineet professorit Antti Karttunen ja Päivi Laaksonen, pedagogisesta sisällöstä ovat vastanneet yliopistonlehtorit Minna Nieminen ja Kirsi Yliniemi, ja digitaalisen kurssimateriaalin toteutuksesta ovat huolehtineet DI Panu Viitaharju sekä TkK Adel Assad.

Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulussa on kehitetty pilottihankkeena täysin digitaalinen virtuaalilaboratorio ja digitaalinen tentti.

- Koulussamme on vuosikymmenten ajan opetettu laboratorioturvallisuutta uusille opiskelijoille. Opiskelijoiden kasvava määrä, vaihtelevat aloitusajankohdat ja erilaiset taustat loivat tarvetta uudenlaiselle koulutukselle, joka olisi ajasta ja paikasta riippumaton. Näin syntyi virtuaalinen laboratorio, jonka opiskelijat suorittavat digitaalisesti. Laboratorion nimi on VISA? (Virtual Laboratory Safety Course in Aalto University), sanoo Kemian tekniikan korkeakoulun opetuksesta vastaava varadekaani, professori Tapani Vuorinen.

Mikä VISA? sitten käytännössä on ja miten se toimii?

- Se on 360-teknologiaan perustuva tila, joka koostuu todellisissa oppilaslaboratorioissa otetuista valokuvista, kirjallisista materiaaleista, videoista ja peleistä. Opiskelija voi vierailla virtuaalilaboratoriossa niin kauan ja usein kuin haluaa. Lopuksi hän suorittaa sähköisellä opetusalustalla digitaalisen tentin, mikä sekin on toistettavissa, sanoo yliopistonlehtori Kirsi Yliniemi.

Opiskelijoille virtuaalilaboratorio ja digitentti ratkaisevat yhden turvallisuuskoulutukseen liittyvän ongelman, jonka kanssa ennen painittiin. Ehdinkö suorittaa pakollisen kurssin ajoissa? Jos en, milloin on seuraava mahdollisuus suorittaa tentti? Kauanko kestää saada tentin tulokset?

- Nämä huolet ovat nyt ohi. Se helpottaa tietysti opiskelijoita, mutta myös opettajien työtä. Virtuaalilaboratoriossa toimitaan omaan tahtiin, koska tahansa. Tieto tentin läpimenosta tulee välittömästi. Olemme kiinnittäneet teknisen toimivuuden lisäksi myös sisältöihin: turvallisuus on hyvin vakava asia, mutta sen opettamisessa hyödynnetään esimerkiksi huumoria, sanoo Yliniemi. Tässä ovat suuressa roolissa olleet juuri oman koulumme opiskelijat DI Panu Viitaharju ja TkT Adel Assad, jotka ovat käsikirjoittaneet ja kuvanneet videot sekä suunnitelleet materiaalin, että opiskelijoiden mielenkiinto pysyy yllä virtuaalimaailmassa.

- Filosofiamme on opettaa turvallista laboratoriokulttuuria, ei pieniä yksityiskohtia, jatkaa yliopistonlehtori Minna Nieminen.

- Opiskelijat ovat ottaneet tämän vastaan paljon paremmin kuin osasimme odottaa. Suurin haaste on opettaa opiskelijoille siitä, että olemme kaikki vastuussa turvallisesta työympäristöstä. Kaikki ovat laboratoriossa samassa asemassa: epäkohdista huomauttaminen ja niiden korjaaminen on jokaisen velvollisuus. Digitaalisuus luo tälle omat haasteet verrattuna kontaktiopetukseen. Tätä viestiä edistämme sitten itse laboratoriokursseilla.

Virtuaalinen laboratoriokurssi digitentteineen avattiin 25.2. Kevään aikana kerätään palautetta ja kehitetään kurssia.

- Laajennamme kurssia koskemaan opiskelijoiden lisäksi myös henkilökunnan.  Myös kurssin sisältöä mietitään ja kehitetään jatkuvasti. Eikä VISA? ole vain Aalto-yliopiston hyödynnettävissä. Se on avoin ihan kaikille, jotka haluavat kehittää turvallisuuttaan, sanovat kurssin kehittäjät.

Lisätiedot

VISA? - virtuaalinen laboratorio 

Katso myös
Uutiset | 20.05.2019

Helsinki Chemicals Forumin ohjelmassa kemikaaliturvallisuuden puhuttavimmat teemat

Uutiset | 09.05.2019

Hanke toi systematiikkaa koulujen kemikaalivarastojen hoitoon

Uutiset | 02.05.2019

Merja Vuori kirjoittaa turvallisuusosaamisesta: yritykset ja oppilaitokset mukaan

Uutiset | 02.05.2019

Helsinki Chemicals Forumin ohjelmassa kemikaaliturvallisuuden puhuttavimmat teemat