Hyppää sisältöön

Jenni Nisametdin: Kilpailukieltosopimuksiin liittyvässä lakihankkeessa otettava aikalisä!

Maan hallitus on ottanut tavoitteekseen kitkeä laittomat kilpailukieltosopimukset pois työmarkkinoilta. Tavoitteessa ei itsessään ole moitittavaa, mutta tapa, jolla sitä ollaan tekemässä, on täysin väärä, ja kieltämättä hieman hullunkurinen.

Nykyisellään työsopimuslaki sallii työntekijän ja työnantajan sopia työsuhteen päättymisen jälkeiseen aikaan sijoittuvasta ehdosta, joka rajoittaa työntekijän työllistymistä kilpailijalle tai kilpailevan toiminnan aloittamista omissa nimissä. Ihan kenen tahansa kanssa tällaista kilpailukieltosopimusta ei voida tehdä, sillä kilpailukieltosopimus on laillinen ja pätevä vain, jos sen tekemiselle on erityisen painava syy. Rima on siten asetettu aika korkealle. Ilman erityisen painavaa syytä tehty sopimus on lain mukaan mitätön.

Lainsäädäntöä ollaan muuttamassa siten, että kaikkiin kilpailukieltosopimuksiin liitettäisiin pakollinen korvausvelvollisuus, jonka taso riippuisi sidonnaisuuden kestosta. Johtoajatuksena lakiesityksessä vaikuttaisi olevan se, että kun työnantaja joutuu maksamaan kilpailukieltosopimuksista pakollisen korvauksen, se vähentää laittomia sopimuksia. Siis sopimuksia, jotka jo itsessään ovat mitättömiä. Laittomien sopimusten kitkemisen sijaan muutos luo uuden perusteettoman kustannuserän nimenomaan laillisiin sopimuksiin. 

Lisäksi korvaus tulisi maksettavaksi tilanteessa kuin tilanteessa: työntekijä on siirtymässä toisen työnantajan palvelukseen saaden palkkansa myös uudelta työnantajalta, jäädessään työttömäksi, jolloin hän ilmeisesti saisi sekä työttömyyspäivärahan että kyseisen kompensaation, tai siirtyessään eläkkeelle tai opiskelemaan. Suunniteltu korvauksen taso muuten vastaisi suunnilleen ansiosidonnaista päivärahaa, kun puhutaan ylemmän toimihenkilön palkkatasosta. 

Oikeuskäytäntöä kilpailukieltosopimuksista ei juuri ole, eikä syytä tälle tiedetä. Ainakaan kemianteollisuuden yrityksissä laittomien kilpailukieltosopimusten teko ei ole noussut huolenaiheeksi ammattiliittojen taholta millään tavalla. Myöskään lakiesityksessä laittomien sopimusten määrää ei ole pystytty millään tavalla arvioimaan tai todentamaan, mihin myös lainsäädännön arviointineuvosto kiinnitti huomiota lakiesitystä arvioidessaan tämän vuoden kesäkuussa. Ammutaanko nyt siis kärpästä haulikolla?

Lakiesityksen mukaan työnantaja voisi yksipuolisesti irtautua kilpailukieltoehdosta noudattamalla irtisanomisaikaa, joka vastaa kilpailukieltosopimuksen kestoaikaa. Tätä irtisanomismahdollisuutta ei kuitenkaan olisi enää siinä vaiheessa, kun työntekijä on irtisanonut työsuhteensa. Työnantaja ei siten voisi enää siinä vaiheessa, kun tilanne konkretisoituu ja työntekijä olisi lähdössä, joko toiselle työnantajalle, eläkkeelle tai opiskelemaan, arvioida sitä, onko kilpailun rajoittamiselle tarvetta. Vaikka kilpailun rajoittamiselle ei olisi tarvetta, taikka sopimusehdosta ei aiheutuisi mitään vahinkoa työntekijälle, työnantaja joutuisi kuitenkin maksajaksi. Näin ei voi olla.   

Nyt olisikin otettava vielä aikalisä kyseiselle lakihankkeelle. Sen sijaan, että nostetaan laillisesti toimivien yritysten kustannuksia perusteettomasti, olisi mietittävä, kuinka saadaan työllisyyttä ja yritysten kustannuskilpailukykyä edistettyä.

 

Jenni Nisametdin

Lakimies