Lassila & Tikanojan Muovimuuvi: Muovipakkaukset kiertoon suoraan omalta pihalta

Uutiset | 16.04.2019

Lassila & Tikanojan Muovimuuvin tavoite on saada yhä suurempi osa Suomen muoveista kiertämään uusien tuotteiden raaka-aineeksi.Keskiseltä Uudeltamaalta käynnistyvä muovipakkausten keräys aiotaan jo ensi vuonna laajentaa koskemaan miljoonaa suomalaista.

Lassila & Tikanojan Muovimuuvi lähtee siitä, että muovien lajittelun pitää olla helppoa. Yhtiö kutsuu keravalaiset ja järvenpääläiset mukaan Muovimuuviin ja kierrättämään muovipakkaukset näppärästi omalla kotipihalla.  Asukkaille muovin kierrätys on helppoa, sillä se ei juurikaan eroa paperinkeräyksestä. Lähes kaikki kaupasta kotiin kannetut muovipakkaukset kelpaavat muovinkeräykseen. 

Toukokuun alusta lähtien yli viiden asunnon taloyhtiöt Keravalla ja Järvenpäässä voivat hankkia muovinkeräysastian omalle pihalleen. Loppukevään ja kesän aikana keräysaluetta aiotaan laajentaa myös Tuusulaan ja Nurmijärvelle.

Lassila & Tikanojan tavoite on saada miljoona suomalaista muovinkeräyksen piiriin vuoteen 2020 mennessä

Katso myös
Uutiset | 29.04.2019

Muovien keräys- ja kierrätyskampanja huipentuu 4.5. Helsingissä

Uutiset | 24.04.2019

Neste ja Oaklandin kaupunki yhteistyöhön – ajoneuvot tankataan kaupungin jätteillä

Uutiset | 17.04.2019

#Ämpäristöteko 2019: paikkakunnat on julkaistu

Uutiset | 17.04.2019

Nesteen ilmastotavoitteet: vähentää omia ja asiakkaiden päästöjä