Hyppää sisältöön

Elecster: Maitopussit edistävät terveyttä kehitysmaissa

Elecsterin kehittämät pakkausjärjestelmät edistävät maidon kulutusta jo 80 maassa. Nopeimmin pussitetun maidon kysyntä kasvaa Afrikassa.

Akaan Kylmäkoskella toimiva Elecster on erikoistunut maidonpakkausjärjestelmiin, joissa UHT- eli iskukuumennettu maito pakataan kestäviin muovipusseihin. Suomessa pussimaito katosi 1970-luvulla, mutta kehitysmaissa pakkausmenetelmän suosio kasvaa ripeästi.

Elecsterin asiakkaita ovat meijerit eri puolilla maailmaa. Yrityksen toimitusjohtaja Jarmo Halonen laskee, että Elecster on myynyt pakkausjärjestelmiä ja -materiaaleja 80 maahan.

”Venäjä on ollut keskeisin vientimaa, mutta tällä hetkellä suurimmat kasvualueet ovat Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa”, Halonen luettelee.

Pusseihin pakattu UHT-maito soveltuu erityisen hyvin maihin, joissa on lämmin ilmasto ja vaikeat kuljetusyhteydet. Toisin kuin pastöroitu maito, UHT-maito säilyy pitkään eikä edellytä katkeamatonta kylmäketjua.

Elecsterin pakkausmateriaali on valmistettu kestävästä ja monikerroksisesta muovikalvosta, minkä ansiosta pakkaukset kestävät vuotamatta kehitysmaidenkin vaativissa oloissa. Pakkausmateriaalin valmistuksen lisäksi Elecster vastaa tuotantolinjojen asennuksista ja huolloista.

Muovipussi on muihin pakkauksiin verrattuna edullinen, joten myös kehitysmaiden köyhillä perheillä on varaa ostaa maitoa ja monipuolistaa näin lasten ravinnonsaantia.

Maidontuotannon kasvu on myös taloudellisesti merkittävä asia. Halonen kertoo esimerkin Kenian maaseudulta Merusta, jossa karjanhoito on tärkeä elinkeino alueen pienviljelijöille.

”Paikallinen meijeri on saanut pussitetun maidon tuotannon ja jakelun kuntoon. Aiemman 2000 litran sijaan kaupunkeihin lähtee nyt 100 000 litraa maitoa päivässä, mikä tietää merkittävää tulonlisäystä alueen köyhille viljelijöille. He voivat nyt laittaa lapset kouluun ja parantaa muutenkin hyvinvointiaan.”

Lisätietoja

www.elecster.fi