Hyppää sisältöön

Nightingale Health: Verinäyte varoittaa sydänkohtauksesta

Suomalaisen Nightingale Healthin innovaation avulla verinäytteestä voidaan ennustaa entistä tarkemmin, millainen riski henkilöllä on sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin tai kakkostyypin diabetekseen.

Näin yleisiä kansantauteja voidaan ehkäistä jo ennalta ja pitää ihmiset terveinä, mikä vähentää merkittävästi myös terveydenhuollon kustannuksia.

Nightingalen teknologiassa verinäyte tutkitaan korkeataajuisella magneetilla. Magneettikenttä aiheuttaa molekyylien värähtelyn, jonka avulla pienestäkin verimäärästä voidaan tunnistaa jopa yli 230 veren merkkiainetta.

”Merkkiaineiden perusteella on puolestaan mahdollista ennustaa näytteenantajan terveydentilaa jopa vuosiksi eteenpäin”, Nightingale Healthin toimitusjohtaja Teemu Suna sanoo.

Kemian osaamisella on Sunan mukaan innovaatiossa keskeinen rooli, kun verinäytteitä ja molekyylejä analysoidaan uudella tavalla. Tarkkuuden ja monipuolisuuden lisäksi Nightingalen menetelmä on myös edullinen ratkaisu. Yhden näytteenoton hinta voidaan painaa alle 10 euroon.

Ei ihme, että suomalainen innovaatio kiinnostaa myös kansainvälisesti. Vuonna 2017 Nightingale oli yksi voittajista YK:n ja arvostetun yhdysvaltalaisen MIT-yliopiston keksintökilpailussa.

”Tavoitteemme on tuoda menetelmä maailmanlaajuisesti terveydenhuollon käyttöön”, Suna suunnittelee.

Kovassa kasvussa oleva Nightingale on saanut lisävauhtia teknologian kehittämiseen ulkopuolisesta rahoituksesta. Suna odottaa, että vuoden 2018 aikana yrityksen henkilökunnan määrä kaksinkertaistuu lähelle sataa.

Teksti: Matti Remes
Kuva: Nightingale Health