Hyppää sisältöön

Blueprint Genetics: Suomalainen geenitestaus valloittaa maailmaa

Blueprint Genetics kehitti geenitestauksen, jonka avulla perinnöllisiä sairauksia voidaan diagnosoida entistä laadukkaammin, nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla.

Suomi pyrkii mallimaaksi genomitiedon hyödyntämisessä sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitamiseen. Alan kärkijoukkoihin kuuluu vuonna 2012 perustettu Blueprint Genetics, jonka kehittämien geenitestausten käyttö kasvaa vauhdilla sairaaloissa eri puolilla maailmaa.

Blueprint Geneticsin ratkaisu perustuu sekvensointiin eli DNA:n järjestyksen selvittämiseen.

”Teemme omassa laboratoriossa paljon menetelmäkehitystä, jossa molekyylibiologisella osaamisella on valtava merkitys”, Blueprint Geneticsin toimitusjohtaja Tommi Lehtonen sanoo.

Yrityksen ensimmäiset testit vakaviin perinnöllisiin sydän- ja verisuonitauteihin tulivat myyntiin vuonna 2013. Nyt testejä on jo noin 400 yli 2000 geenille.

”Uudenlaisten testien avulla perinnöllisiä sairauksia voidaan diagnosoida entistä nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla. Keskeisimpiä kilpailuvaltteja ovat kuitenkin testauksen laatu ja läpinäkyvyys. Lisäksi testitulosten raportointi tulee olla lääkäreille selkeää”, Lehtonen toteaa.

Vuosi 2017 oli toistaiseksi yrityksen kovin kasvuvuosi. Henkilöstön määrä yli kaksinkertaistui ja nousi yli sadan. Liikevaihto kolminkertaistui lähes yhdeksään miljoonaan euroon.

”Puolet liikevaihdostamme tulee Pohjois-Amerikasta ja toinen puolisko Euroopasta ja Lähi-idästä. Suurin osa asiakkaista on yliopistosairaaloita, joissa eri alojen erikoislääkärit hyödyntävät testausta.”

Teksti: Matti Remes
Kuva: Blueprint Genetics