Henri Lappalainen: Kivestä leipää, kesä lannoitetehtaalla

Kesä kemiassa -blogit | 24.07.2020

Hei, olen Henri ja työskentelen prosessinohjaajana Yara Suomen Siilinjärven lannoitetehtaalla.

Yara toimii maailmanlaajuisesti lannoitteiden, teollisuuskemikaalien ja ympäristönsuojelutuotteiden parissa. Suomessa Yaralla on tuotantolaitoksia Uudessakaupungissa, Kokkolassa ja Siilinjärvellä. Täällä Siilinjärven tehtailla tuotamme lannoitteita ja fosforihappoa. Lisäksi kaivoksella tuotetaan apatiittia lannoitteiden raaka-aineeksi.

Lannoitetehtaalla olen toista kesää reaktorinhoitajana, eli vastaan lannoiteliemen valmistuksessa käytettävistä reaktoreista ja niihin kytkeytyvistä prosesseista, kuten raaka-aineiden syötöistä ja jätekaasujen puhdistuksesta. Lisäksi tehtäviini kuuluu kunnossapitoa sekä tehtaan puhtauden ylläpitoa.

Työskentelyssä tärkeintä on pitää huoli turvallisuudesta. Prosessissa käsitellään paljon happoja ja emäksiä sekä muita vaarallisia aineita. Lisäksi korkeat lämpötilat ja pyörivät laitteet luovat riskejä. Oikealla suojavarustuksella, turvallisella työskentelyllä ja ennakoinnilla riskit pystytään pitämään hallinnassa. Täällä Yaralla onkin panostettu huomattavasti turvallisuuteen, mikä kesätyöntekijälle tulee vastaan heti erilaisten perehdytysten määrässä.

Tuotannon parissa työskentely on antanut minulle uusia näkökulmia ja arvokasta kokemusta lukuisista eri prosessilaitteistoista, niin niiden operoinnin, kuin rakenteen ja kunnossapidon osalta. Koulun penkillä, kun on lähinnä keskitytty vain laskentaan ja teoriaan. Lisäksi on hienoa nähdä, kuinka ohjaamossa tehdyt säädöt oikeasti näkyvät prosessin kulussa. Välillä vuorot saattavat olla hyvinkin kiireisiä, mutta toisaalta joskus tehdas kulkee kuin itsestään. Joka vuorossa kuitenkin oppii aina lisää lannoitteiden valmistuksen saloista. Syksyllä jatkan vielä diplomityön parissa lannoitteiden valmistuksen syvempiin mysteereihin paneutumista.

Opiskelen Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa kemiantekniikkaa, pääaineenani Chemical and Process Engineering.  Päätin lähteä opiskelemaan kemiaa, koska kemia alana tarjoaa paljon mahdollisuuksia. Lisäksi uskon, että kemian avulla pystytään löytämään ratkaisuja tulevaisuuden palaviin ongelmiin. Yaralla teemmekin kovasti töitä sen eteen, että leipää riittää tulevaisuudessa niin täällä Suomessa kuin maailmalla.

 

Toimeliasta kesää
Henri Lappalainen
Yara Suomi Oy

Katso myös
Kesä kemiassa -blogit | 07.08.2020

Matleena Inget: Lääketeollisuuden ja kesätyön merkityksellisyys vei mennessään

Uutiset | 04.08.2020

Paluu työpaikoille - L&T:n ohjeet turvalliseen työskentelyyn

Blogit | 03.08.2020

Jaana Neuvonen: Työaikojen joustavalla järjestämisellä hiilijalanjälkeä pienemmäksi

Kesä kemiassa -blogit | 31.07.2020

Julia Hakala: Kesämestarina Harjavallan Kemiralla

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Viestintä
Mediayhteydet, toimialatieto ja -brändi, Kemianteollisuuden viestintävaliokunta

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi

@AaltonenSusanna