Hyppää sisältöön

Antti Leinonen, ContiTech Finland Oy: Monipuolinen kesä kuljetinhihnatehtaalla

Aloitin työskentelyn kuljetinhihnoja valmistavalla ContiTech Finland Oy:n tehtaalla Tampereella toukokuussa 2016 kesätöiden merkeissä. Jatkoin töitä kesän jälkeen opiskelujen ohessa osa-aikaisesti, kunnes taas palasin kokoaikatöihin toukokuussa 2017 kesän ajaksi. Kuten kemianteollisuus yleisesti, on myös ContiTech yrityksenä paikka, joka mahdollistaa oman osaamisen monipuolisen kehittämisen.

En ole mielestäni ollut koskaan se elokuvistakin tuttu härveleistä ja tekniikasta hekumoiva ”insinööri-tyyppi”, vaikkakin matematiikka ja luonnontieteet ovat aina näin jälkikäteen ajateltuna tuntuneet peruskoulusta alkaen mielenkiintoisilta ja vaivattomilta. Lukiossa kiinnostuin enemmän kemiasta ja tuolloin myös heräsi ensimmäistä kertaa ajatus työskentelystä kemian parissa. Hyvien opettajien istuttama mielenkiinto alaa ja sen tarjoamia mahdollisuuksia kohtaan ohjasivat minut Tampereen teknilliseen yliopistoon materiaalitekniikan opintoihin, joissa olen sittemmin keskittynyt pääasiassa polymeerimateriaaleihin. Oikeastaan vasta opintojeni aloittamisen jälkeen aloin ”insinööriytyä” ja kiinnostua syvemmin tekniikasta ja teollisuuden työmahdollisuuksista.

Päädyin parin opiskeluvuoden jälkeen hakemaan töitä kemianteollisuudesta, joka tarjosi opiskelualaani vastaavia tai vähintäänkin sivuavia tehtäviä. Työtehtäväni ContiTech Finlandilla ovat työssäoloaikanani vaihdelleet monipuolisesti laidasta laitaan. Olen pääasiassa työskennellyt tuotantotoimintaa tukevissa tehtävissä, kuten esimerkiksi työnjohdossa, tehnyt työohjeita, kartoittanut tuotannon läpimenoaikoja ja analysoinut kerättyä informaatiota. Edellä mainittujen lisäksi olen ollut myös mukana tuotannonkehityksen ja laadun projektien parissa, uuden MES-järjestelmän käyttöönotossa ja tietysti myös satunnaisesti työntekijänä hihnatuotannon kaikissa prosessivaiheissa, jne. Työtehtäväni ns. jokapaikanhöylänä ovat opettaneet minulle älyttömästi asioita yleisellä tasolla tuotantolaitoksen toiminnasta kokonaisuutena, sekä paljon henkilökohtaisista vahvuuksistani ja kehityskohteistani. Olen päässyt soveltamaan opinnoissani hankittua osaamista työelämään ja päinvastoin.

Kumin parissa työskentely sisältää vielä tänäkin päivänä kemianteollisuuden muista aloista poiketen melko runsaasti käsityötä valmistusprosessin kaikissa vaiheissa. Osittain tästä syystä jo muutenkin moniulotteiset ja vaikeat prosessit, kuten kalanterointi ja vulkanointi ovatkin paikkoja, jotka tarjoavat pitkäksi aikaa opittavaa ja kehittämisen mahdollisuuksia sekä henkilökohtaisella, että tuotantotoiminnallisella tasolla. Nimenomaan tässä tuotantolaitoksessa oman haasteensa tarjoaa myös todella laaja tuotekirjo, sillä suurin osa tuotteista valmistetaan tarkalleen asiakkaan tarpeiden mukaan. Tuotteissa käytetään useita eri kumilaatuja, joiden prosessointi ja työstö voivat erota huomattavastikin toisistaan. Tehtaan pitkäaikaiset työntekijät ovat todellisia ammattilaisia ja heillä onkin kokemuksensa kautta tarjota laaja tietopankki prosesseihin ja käytettäviin materiaaleihin liittyen.

Mielenkiintoisten ja lievästi sanottuna vaihtelevien työtehtävien lisäksi ContiTech on tarjonnut tiiviin työyhteisön sekä esimiehet, jotka ovat aina kysyttäessä tarjoamassa apua ja vastauksia epäselvissä tilanteissa. Yrityksellä on tällä hetkellä selvästi kova halu parantaa ja kehittää tuotantotoimintaa sekä työturvallisuuden tasoa systemaattisesti. Toistaiseksi melkeinpä jokaisena päivänä olen päässyt oppimaan hieman jotain uutta, eikä tahti tunnu ainakaan vielä hidastuvan. Näissä hommissa jatkan näillä näkymin kesän loppuun ja todennäköisesti sitten taas syksyllä osa-aikaisena opintojen ohella.

Kesän jatkoja!