Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto

Kemian innovaatioita - uusia tuotteita ja palveluita - tarvitaan maailmanlaajuisten haasteiden ratkaisemiseen ja hyvinvoinnin tuottamiseen. Kemianteollisuus palkitsee alan toimijoita joka toinen vuosi jaettavalla innovaatiopalkinnolla. Keväällä 2022 jaettavan innovaatiopalkinnon palkintosumma on nostettu 30 000 euroon aiemmasta 20 000 eurosta.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksissä, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa toimivia tutkimus -ja tuotekehitysryhmiä uusien kemiallisten tuotteiden ja palveluiden luomiseen. Haemme suuria ja pieniä innovaatioita, joilla on merkitystä ihmisten ja ympäristön hyvinvointiin sekä ihmisten arkipäivässä että teollisissa tuotantoprosesseissa.

Kyse voi olla esimerkiksi uusista kemiallisista kustannustehokkaammista prosesseista, joilla tuotetaan esim. ympäristöystävällisempiä tuotteita tai uudesta tavasta yhdistää erilaisia teknologioita. Usein pienikin muutos tuotantotavoissa, voi säästää sekä luontoa että kustannuksia ja luoda uusia liiketoimintamahdollisuuksia. 

Ketkä voivat hakea?

Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa toimivat kemianalan tai sen lähitieteiden edustajat, jotka toimivat yrityksissä, yliopistoissa, tutkimuslaitoksissa tai alan oppilaitoksissa. Pelkkä korkealuokkainen tutkimus ei riitä palkinnon perusteeksi, vaan haemme keksintöjä tai oivalluksia, joilla on kaupallista potentiaalia. Palkinnon valintakriteereinä ovat lisäksi mm. yhteiskunnallinen vaikuttavuus sekä kemian ja sen lähitieteiden rooli. Palkintoehdotuksen tulee myös noudattaa kestävän kehityksen periaatteita.

Myös kemian lähitieteiden, kuten biotekniikan ja nanotieteiden edustajat voivat hakea palkintoa. Yhteensä 30 000 euron suuruista palkintoa voi hakea yksittäinen henkilö tai ryhmä.  

Innovaatiopalkinto 2022

Innovaatiopalkinnon 2022 voittaja on Fortumin ajoneuvojen akkuja hyödyntävä kierrätysteknologia. 

 Lue tiedotteemme voittajasta 27.4.2022:  Kemianteollisuuden innovaatiopalkinto Fortumin ajoneuvojen akkuja hyödyntävälle kierrätysteknologialle

Valokuvia Kemiat kohtaavat-tilaisuudesta 27.4.2022

Tutustu vuoden 2022 palkintofinalisteihin alla olevalta videolta.

Carmela Kantor-Aaltonen
Johtava asiantuntija, Innovaatiot
Suomalainen innovaatiojärjestelmä, tiedepolitiikka, innovaatioryhmä

+358 50 4045 166

carmela.kantor-aaltonen­@kemianteollisuus.fi

@carmela_kantor