Kiilto rakentaa Suomen suurimman katolla toimivan aurinkovoimalan Lempäälään

Uutiset | 27.01.2020

Kiillon tehtaalle Lempäälässä on rakennettu vuoden 2019 aikana 3060 aurinkopaneelisa. Paneelit muodostavat yhdessä Suomen suurimman katoille asennetun aurinkovoimalan.

Kiillon Lempäälän tehtaalle rakennettiin aurinkovoimala jo vuonna 2008, jolloin se oli Suomen suurin. Kymmenessä vuodessa on ehtinyt tapahtua paljon. Nyt paneelien teho on kehittynyt paljoan, samalla kun hinnat ovat tulleet alas. Myös paneelien telinejärejstelmät ovat kevyempiä ja kattoystävällisempiä. Tiedotteessa tekninen päällikkö Vesa Juhannusvuori sanoo yhtiön pohtineen ennen paneelien päivitystä myös sertifioidun ostosähkön hankkimista. Paneelien päivitys eli panostus omaan sähköntuotantoon katsottiin kuin järkevämmäksi. 

Kiillon vanhoille paneeleillekin on järkevää käyttöä. Suurin osa niistä siirretään Kiillon Vantaan varastolle, jonne syntyy uusi aurinkovoimala. Kiilto on tehnyt viime aikoina muitakin isoja investointeja ympäristöystävälliseen teknologiaan.Viime vuonna polymerointilaitokselle rakennettiin edistyksellinen lämmöntalteenottojärjestelmä,jolla lämmitetään Lempäälän toimipisteen kiinteistöjä ja käyttövettä. Samanlainen järjestelmä on otettu käyttöön myös sulateliimavalmistuksessa. 

Lue lisää Kiillon tiedotteessa. 

 

(Valokuva: Kiilto Oy) 

Katso myös
Blogit | 07.02.2020

Anni Siltanen: Maailma pelastetaan kemialla

Uutiset | 23.01.2020

Pohjoismainen Sähkön päivä 23.1.2020

Uutiset | 20.01.2020

Jyväskylän yliopisto: Mikrobit hajottavat mikromuoveja ja tuottavat niistä rasvahappoja

Uutiset | 17.01.2020

HS: Kilpilahden hukkalämmön hyödyntämistä tutkitaan

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Viestintä
Mediayhteydet, toimialatieto ja -brändi, Kemianteollisuuden viestintävaliokunta

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi

@AaltonenSusanna