Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus, Muoviteollisuus ja jäsenyrityksiä ovat mukana Maskiton meri -kampanjassa: Pidetään huolta kansallisaarteistamme – luonnosta ja vesistöistä

Käytetyt kertakäyttömaskit ovat olleet tuttu näky ympäristössä viime elokuusta alkaen, kun maskisuositukset tulivat voimaan. Helatorstaina käynnistyvällä Maskiton meri-kampanjalla halutaan kannustaa pitämään huolta kansallisaarteistamme – luonnosta ja vesistöistä. Kampanjalla muistutetaan, että käytetyt kertakäyttömaskit kuuluvat roskikseen, eivät luontoon tai vesistöihin. Kampanjassa ovat mukana Kemianteollisuus ry, Muoviteollisuus ry ja niiden jäseyrityksiä.

Kaikki kertakäyttömaskit sisältävät muovia, eli ne eivät maadu luonnossa. Ympäristöön heitetyt maskit, kuten roskat yleensäkin, voivat helposti päätyä vesistöihin. Siellä ne aiheuttavat haittoja vesieliöille, jotka saattavat syödä niitä tai takertua niihin. Lisäksi kertakäyttömaskeissa käytetty polypropeenimuovi hajoaa vedessä haitalliseksi mikromuoviksi, joka kulkeutuu ravintoketjussa eteenpäin.

”Ajatus kampanjasta tuli, koska käytettyjä maskeja näkyy todella paljon kaikkialla ympäristössämme. Haluamme kannustaa ihmisiä pitämään huolen, että käytetty kertakäyttömaski päätyy aina roskikseen, eikä vahingossakaan tipu esimerkiksi taskusta kadulle. Kertakäyttömaski ei maadu ja se aiheuttaa siten haittaa luonnossa”, kertoo kampanjan suojelijana toimivan John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.

Maskiton meri on usean organisaation järjestämä yhteiskampanja. Kampanjan toteuttaa viestintätoimisto Cocomms, ja sen ovat mahdollistaneet Borealis Polymers, Gasgrid Finland, John Nurmisen Säätiö, Kemianteollisuus, Kemira, Muoviteollisuus, Orion, Pidä Saaristo Siistinä ry, Yara ja ympäristöministeriö.

Kesä on ulkona olon aikaa ja Maskiton meri -kampanjassa mukana olevat organisaatiot toivovatkin kaikkien pystyvän nauttimaan Suomen luonnosta ilman roskia. Huolehdithan sinäkin siis, että kertakäyttömaskisi päätyvät käytön jälkeen energia-, seka- tai polttokelpoiseen jätteeseen.

Osallistu keskusteluun ja tärkeän sanoman levittämiseen sosiaalisessa mediassa tunnisteilla #maskitonmeri #maskieimaadu