Hydnum liittyi Responsible Care-ohjelmaan – joukossa on voimaa

Uutiset | 23.11.2020

Hyötyajoneuvojen ääneneristysmattoja Muhoksella valmistava Hydnum on tuorein jäsen kemianteollisuuden vastuullisuusohjelmassa Responsible Care. Hydnumilla päätös liittymisestä koostuu monesta osatekijästä.

Hydnumin historia juontaa 1970-luvun puoliväliin, jolloin toiminta Muhoksella alkoi Oy Nokia Ab:n kumidivisioonassa. Vuonna 1992 yhtiössä päätettiin keskittyä hyötyajoneuvoteollisuuden ääneneristysmattoihin, joita valmistetaan noin 400 000 kappaletta vuodessa. Hydnum liittyi Responsible Care-ohjelmaan marraskuussa 2020.

- Sustainability-asiat ovat yhä voimakkaammin nousemassa keskusteluun ja vaatimuksiksikin varsinkin hyötyajoneuvoasiakaskunnassamme. Liittymällä RC-vastuullisuusohjelmaan pystymme viestimään asiakkaillemme ja muille sidosryhmillemme, että olemme vastuullinen yritys. Haluamme kehittää toimintojamme siten, että vastuullisuuden teema oikeasti näkyy, kuuluu ja toteutuu toiminnassamme, sanoo toimitusjohtaja Erkki Mäkäräinen.

- Haluamme omalta osaltamme toimia paremman huomisen puolesta. Uskomme, että oikeilla, pienilläkin teoilla on vaikuttavuutta ensisijaisesti omaan toimintaympäristöömme, mutta myös laajemmin isompaan kokonaisuuteen. Yksinään ei kukaan voi maailmaa pelastaa tai parantaa, mutta joukossa on voimaa. Siksi haluamme olla mukana.

Hydnumilla on jo pitkään ollut käytössä sertifioidut laatu- ja ympäristöjärjestelmät.

- Järjestelmien myötä olemme oppineet mittaamaan, dokumentoimaan ja seuraamaan eri asioita. Tavoiteasetannalla ja suoritetuilla toimenpiteillä olemme kyenneet saavuttamaan hyviä tuloksia mm. raaka-aineiden kulutuksessa sekä energian ja veden kulutuksessa. Olemme pystyneet parantamaan myös työn tekemisen turvallisuutta, sanoo laatu- ja kehityspäällikkö Merja Poropudas.

- Kemikaaliturvallisuudessa tekemistä vielä riittää. Yhtenä tavoitteena on pienentää kemikaalien liuotinpäästöjä siirtymällä käyttämään mm. vesiohenteisia aineita tai pienentämällä liuotinpohjaisten aineiden käyttöä. Samalla parantuisi tehtaan paloturvallisuus. Myös tehtaan yleisen siisteyden ja järjestyksen parantaminen vaativat vielä 5S:n (Selvitä-Säilytä-Siivoa-Standardoi-Seuraa) mukaisten toimintatapojen omaksumista ja sisäistämistä.

- Terveyden osalta haasteita riittää lähinnä ikääntyvien työntekijöiden työssä selviytymisen ja jaksamisen osalta, sillä tuotantotyömme on suhteellisen kuormittavaa. Valmistamamme tuotteet ovat kohtuullisen painavia, työ on toistuvaa vaihetyötä ja tuotanto pyörii keskeytyvässä kolmessa vuorossa viitenä päivänä viikossa, sanoo Erkki Mäkäräinen.

Hyötyajoneuvoasiakkaat ovat nykyään hyvin tietoisia, mitä vaatimuksia tuotteille asetetaan.

- Selvitämme, varmistamme ja vahvistamme asiakkaillemme, että emme käytä tuotteiden valmistuksessa tai tuotteissa kiellettyjä aineita. Vahvistamme, että käytämme toimitusketjussamme vastuullisesti toimivia yrityksiä: edellytämme toimittajiltamme samojen periaatteiden noudattamista kuin itsekin noudatamme, sanoo Merja Poropudas.

Vastuullisuustyössä ei koskaan päästä loppuun asti, vaan aina on varaa parantaa.  Hydnumilla katse on jo tulevissa haasteissa.

- Tuotteiden kierrätettävyysvaatimuksiakin on aika-ajoin esitetty. Olemme näitäkin asioita miettineet. Esimerkiksi tuotteiden uudelleenkäytössä ja energiajätteen pienentämisessä riittää haasteita.

Katso myös
Uutiset | 22.09.2021

PiBond hakee Responsible Care-ohjelmasta uusia ajatuksia ja viiteryhmää

Blogit | 13.08.2021

Miika Valtonen: Kemianteollisuus vastuullisuustyön edelläkävijänä

Blogit | 17.05.2021

Ella Vilén: Responsible Care hyödyttää yrityksiä ja koko kemianteollisuuden toimialaa

Tiedotteet | 06.05.2021

Responsible Caren 2020 tulokset julkaistu - kemianteollisuuden vastuullisuustyö kehittyy pandemiasta huolimatta