Ari Virta Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n asiantuntijaksi

Uutiset | 20.12.2022

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry:n rakentamisen kiertotalous -kokonaisuutta tulee vetämään Ari Virta. Hän aloittaa asiantuntijana 2.1.2023.

Ari Virta on työskennellyt kierrätys- ja jätehuoltoalan johtavissa yrityksissä yli 20 vuotta liiketoiminnan johtamisen, myynnin, tuotannon ja viestinnän tehtävissä. Hänellä on aiempi pitkä kokemus myös rakennusalalta maanrakentamisesta ja rakennusosista. Koulutukseltaan Ari Virta on valtiotieteiden tohtori. Ari siirtyy liittoon Destaclean Oy:stä.

Arin painopisteinä tulevat olemaan etenkin rakentamisen kiertotalouteen liittyvät teemat sekä YTP:n yhteydessä toimiva Suomen Purkuliikkeiden liitto FDA.

”Uudessa tehtävässäni haluan palvella toimialaa, joka on tarjonnut minulle mielenkiintoisia työtehtäviä ja kokemuksia sekä erinomaisia työkavereita ja yhteistyökumppaneita. Haluan paneutua syvällisesti asioihin, joihin aiemmissa tehtävissäni olen voinut tutustua pintapuolisemmin”, Ari Virta kertoo.

“Alan ihmiset ymmärtävät, miten välttämätöntä ja vaativaa aitoon kiertotalouteen siirtyminen on. Tämän ymmärryksen laajentaminen alan ulkopuolelle on iso haaste, jonka otan ilolla vastaan”, Ari Virta jatkaa.


Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry
Yhteystiedot:
asiantuntija
[email protected] (2.1.2023 alkaen), 050 320 8285.

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Mia Nores, 044 330 0928.

Katso myös
Uutiset | 12.04.2023

Tuomas Haikka Kierrätysteollisuuden hallituksen puheenjohtajaksi, Kari Rahkonen varapuheenjohtajaksi

Uutiset | 15.02.2023

Kierrätysteollisuus ry vauhdittaa vihreää siirtymää uudella nimellä ja viesteillä eduskuntavaaleihin

Uutiset | 14.12.2022

Kinkkutemppu tulee taas – Kiertotaloustempaus käynnistyy perjantaina 16.12.

Uutiset | 12.12.2022

Tuulivoimateko 2022 -kilpailun voittajaksi on valittu KiMuRa-hanke ja tuulivoimakuntien verkosto