Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden vastuullisuusohjelman tulokset 2022 – hyvää kehitystä etenkin ilmasto- ja hiilineutraalisuustavoitteissa ja työturvallisuudessa

Kemianteollisuuden Responsible Care -vastuullisuusohjelman vuoden 2022 tulokset on julkaistu. Tuloksissa näkyvät etenkin ilmastotavoitteiden eteneminen käytetyn energian ja käytettyjen raaka-aineiden osalta, työturvallisuuden kehittyminen hyvään suuntaan ja kemianteollisuuden alati etenevä tavoite olla luontopositiivinen ja hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Responsible Care-ohjelman painopisteet on päivitetty vuonna 2022, jolloin ohjelma täytti Suomessa 30 vuotta.

– Responsible Caren juhlavuotta 2022 vietettiin asianmukaisesti työn merkeissä, monenlaisilla aktiviteeteillä. 30 vuotta on teollisuuden vastuullisuustyössä pitkä aika, mikä antaa mahdollisuuden katsoa tehdyn työn tuloksia ja ennen kaikkea eteenpäin, mihin suuntiin ja miten ohjelmaa kehitetään. Kuluvana vuotena alamme ohjelmassa mitata biodiversiteettitavoitteen asettamista. Responsible Care kehittyy koko ajan, sanoo ohjelmasta vastaava vastuullisuuden asiantuntija Johanna Pentjärvi Kemianteollisuus ry:stä.

Responsible Care-ohjelmassa vastuullisuustyön tuloksia seurataan vuosittain koottavilla indikaattoritiedoilla. Ohjelmaan sitoutuneet yritykset vastaavat lukuisiin indikaattoreihin, joilla seurataan paitsi koko ohjelman kehittymistä, myös yritysten omaa vastuullisuustyötä.

Yrityksissä kasvavaa halua asettaa omat ilmastotavoitteet

– Kemianteollisuuden tavoite on luontopositiivinen, hiilineutraali kemia. Responsible Care-ohjelmaan sitoutuneista yrityksistä 57 % on asettanut oman kunnianhimoisen ilmastotavoitteen. Se on iso osuus, ja koko ajan suunnitelmat konkretisoituvat teoiksi. Ilmastotavoitteen osalta dataa on nyt ohjelmassa kerätty kolme vuotta. Yrityksillä on useita pitkän ja lyhyen aikavälin suunnitelmia vähentää päästöjä eri osa-alueilla, kuten energian käytössä, raaka-aine valinnoissa ja prosesseissa. Kiinnostavaa on jatkuva kasvu kierrätettyjen ja uusiutuvien raaka-aineiden käytössä, joka on kasvanut 13%:sta 18%:iin vuodesta 2018 indikaattorin mittaamisesta lähtien. Viime vuonna teimme myös selvityksen etenkin raaka-aineiden päästöjen (scope 3) vähentämismahdollisuuksista, ja onkin hienoa todeta, että 32 %:lla yrityksistä on pitkän tai lyhyen aikavälin suunnitelma, miten kasvihuonekaasupäästöjä vähennetään raaka-aineiden saralla, sanoo Johanna Pentjärvi.

 

Nolla tapaturmaa on realistinen tavoite, jonka moni yritys jo täyttää

Kemianteollisuuden työturvallisuudessa hyvä kehitys jatkuu. Responsible Care-ohjelmaan sitoutuneissa yrityksissä poissaoloon johtavia tapaturmia (lost time injuries LTI1 eli yhden päivän poissaolot töistä tapaturman vuoksi) oli 5,0 miljoonaa työtuntia kohti vuonna 2022. Se tarkoittaa 78 prosentin alenemaa vuodesta 2000 ja 16 prosentin alenemaa vuodesta 2021.

– Vuosi 2022 oli monelle kemianalan yritykselle haastava. Toisaalta rakennettiin koronapandemian jäljiltä uusia työtapoja ja toisaalta Venäjän hyökkäys Ukrainaan ja siitä seuranneet pakotteet ja vastapakotteet pakottivat yritykset muuttamaan logistiikkaketjujaan ja hakemaan uusia raaka-ainetoimittajia ja uusi markkinoita tuotteille. Muutokset luovat uusia riskejä ja niiden hallitseminen on ollut tärkeää. Tässä on tulosten valossa onnistuttu varsin hyvin. Poissaoloon johtaneiden työtapaturmien määrä aleni edellisestä vuodesta 16%. Myös prosessiturvallisuustapahtumien määrä väheni hieman vuodesta 2021. Turvallisuuteen liittyviä havaintoja tehtiin 2,6 kpl per henkilö. Jatkossa on tärkeää siirtää vielä enemmän painopistettä tapaturmia ehkäisevään toimintaan ja läheltä-piti tapahtumista oppimiseen, sanoo turvallisuudesta vastaava vastuullisuuden asiantuntija Harri Järvelin Kemianteollisuus ry:stä.

– On myös tärkeä huomioida, että kokonaan ilman tapaturmia päästiin Responsible Care-ohjelman noin sadasta yrityksestä 34:ssa. Se vahvistaa käsitystämme, että nollaan tapaturmaan on täysin mahdollista päästä pitkäjänteisellä kehitystyöllä ja jatkuvasti parantaen. Myös turvallisuushavaintojen ja -ilmoitusten raportointi on tasaisessa kasvussa.

Responsible Care -tulokset verkossa:
www.responsiblecare.fi

Poimintoja Responsible Care -ohjelman tuloksista 2022 (suluissa vuoden 2021 vertailuluku):

      1. Kasvihuonekaasupäästöt 212 gCO2e/tuotantokg (222)
      2. Energiankulutus 0,95 TWh/milj. tonnia (0,95)
      3. Sivuvirroista ja jätteistä materiaalina ja energiana hyödynnetään 90 % (88)
      4. Tapaturmataajuus (LTI3, henkilöstö) 3,7 tapaturmaa milj. työtuntia kohden (4,5)
      5. Tapaturmataajuus (LTI1, henkilöstö) 5,0 tapatumaa milj. työtuntia kohden (5,8)
      6. Turvallisuushavainnot ja -ilmoitukset keskimäärin 2,7 kpl/henkilö (2,6)

Lisätietoja

Johanna Pentjärvi
Asiantuntija, Vastuullisuus, Kemianteollisuus ry
+358 40 570 3920, johanna.pentjarvi@kemianteollisuus.fi

Responsible Care on kemianteollisuuden kansainvälinen, kestävää kehitystä tukeva vastuullisuusohjelma. Suomessa se on ohjannut alan kehitystyötä vuodesta 1992. Mukana ohjelmassa on noin 100 yritystä, ja se kattaa noin 80 % kemianteollisuuden tuotannosta ja 60 % henkilöstöstä.

Vuosittain raportoidaan yhteenvetotiedot noin 30 eri aihealueesta, jotka kertovat ohjelmassa mukana olevien yritysten vastuullisuustyön kehityksestä. Tiedot kertovat muiden muassa kemianteollisuuden, resurssitehokkuudesta, päästöistä, turvallisuudesta ja työhyvinvoinnista, tuoteketjusta sekä vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä.

Kemianteollisuus ry koordinoi ohjelman toteutusta. Teollisuusliitto ry, Ammattiliitto Pro ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry ovat mukana ohjelman seurannassa ja kehittämisessä.