Hyppää sisältöön

Ville Kiljander, Kemira Chemicals Oy: Kolmas kesä kemiaa

Työskentelen tällä hetkellä kolmatta kesää kesätyöntekijä natriumboorihydridiä valmistavalla Kemira Chemicals Oy: n tehtaalla Äetsässä. Valmistuin myös tänä keväänä insinööriksi Tampereen Ammattikorkeakoulusta Biotuote- ja prosessitekniikan alalta. Työtehtäväni ovat monipuolisia pitäen sisällään muun muassa kunnossapito-, huolto- ja asennustehtäviä.

Kesätöissäni olen päässyt näkemään asioita käytännössä, mikä on auttanut hahmottamaan asioita opinnoissani sekä soveltamaan koulussa opittua tietoa käytännön tehtävissä. Olen myös saanut kehittyä Kemiralla, ja haluankin saada vahvan käytännön kokemuksen, joka auttaa minua olemaan parempi insinööri.

 

Koen Kemiralla työskentelyn mielekkääksi työn vaihtelevuuden takia ja työssäni ei tulekaan samanlaisia päiviä, vaan joka päivä on erilainen. Työ on myös mielekästä hyvän työilmapiirin ja mahtavien työkavereiden vuoksi. Kesätöiden edetessä on ollut myös mukava saada enemmän vastuuta ja oppia uutta. Työni on osaksi itsenäistä työskentelyä, mutta olen voinut aina kääntyä esimiehen puoleen, mikäli jokin työtehtävä vaatii opastusta. Myös työturvallisuus on mielestäni erittäin hyvällä tasolla ja sitä kehitetään jatkuvasti myös työntekijöiden aloitteista.

 

Päädyin Kemiralle kesätöihin alun perin opintoihin liittyvän harjoittelun vuoksi ja päädyinkin suorittamaan kaikki harjoittelujaksoni Kemiralla. Yllätyksenä kemianteollisuudessa on tullut se, miten pienistä asioista koko tuotantoprosessi koostuu ja miten pienetkin muutokset voivat vaikuttaa koko tuotantoprosessiin. Tärkeimpiä ominaisuuksia työssäni ovat mielestäni huolellisuus ja suunnitelmallisuus.

 

Hyvää kesää kaikille!

Ville Kiljander

Kemira Chemicals Oy:llä työskentelevä Ville Kiljander on bio- ja prosessitekniikan insinööri.