Hyppää sisältöön

Vesa Vuotovesi: Kesätöissä Nokian Renkailla

Olen Vesa ja toimin kesätyöntekijänä Nokian Renkaat Oyj:ssä tuotannon kehityksen tehtävissä.

Nokian Renkaat on suomalainen pörssiyritys, joka valmistaa renkaita henkilö- ja kuorma-autoihin, sekä raskaisiin työkoneisiin. Henkilöautonrenkaat-yksikkö kehittää ja valmistaa korkealuokkaisia kesä- ja talvirenkaita premium-segmentiin keskittyen jälkiasennusmarkkinoille. Premium-renkaissa Nokian Renkaat on markkinajohtaja Pohjoismaissa ja Venäjällä. Nokian tehtaan lisäksi Nokian Renkailla on tehdas Vsevolozhskissa Venäjällä ja kolmas tehdas on valmistumassa Yhdysvaltoihin Daytoniin Tennesseen osavaltioon.

Opiskelen konetekniikkaa Tampereen yliopistossa ja aiempaa työkokemusta minulla on muun muassa metalliteollisuuden tuotantotehtävistä ja erilaisista logistiikan tehtävistä. Etukäteen kemianteollisuus ei ollut minulle kovinkaan tuttu ala, ja onkin ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan tuotannon prosesseihin. Renkaiden valmistus onkin osoittautunut varsin monimutkaiseksi ja monivaiheiseksi prosessiksi, jossa vaaditaan asiantuntemusta monelta eri tekniikan alalta.

Omassa työssäni olen päässyt mukaan erilaisiin tuotannon kehityksen projekteihin, joilla pyritään parantamaan tuotannon tehokkuutta ja ratkaisemaan tuotannossa esiintyviä ongelmia yhdessä tuotantoinsinöörien ja muiden tuotannon kehityksestä vastaavien henkilöiden kanssa.

Nokian Renkailla työskentelyssä parasta on tehtaalla vallitseva hyvä henki ja mukavat työkaverit, joilta saa tarvittaessa apua ja opastusta. On ollut mukava huomata, kuinka paljon Nokian Renkailla kiinnitetään huomiota tuotteiden ja toiminnan ympäristöystävällisyyteen, turvallisuuteen ja korkeaan laatuun.

Vesa Vuotovesi

Nokian Renkaat Oyj