Hyppää sisältöön

Tero Matikka: Kesätyö PerkinElmerillä

Tämä on kolmas kesä, jonka työskentelen PerkinElmerillä molekulaarisen diagnostiikan tuotteiden parissa.

Alun perin työpaikka löytyi, kun olin lähettänyt hakemukseni normaalisti yrityksen rekrytointikäytäntöjen mukaisesti. Tämän jälkeen sain kutsun haastatteluun ja asiat lähtivät järjestymään. Kuluvan kesän työskentelyn sai nopeasti vauhtiin, koska talo ja ihmiset olivat jo entuudestaan tuttuja.

Opiskelen Turun yliopistossa biotekniikkaa, joka antaa hyvät valmiudet tekemäni työni suorittamiseen ja ymmärtämiseen. Opiskeluaikaisista osa-alueista nukleiinihapot ja niiden sisältämä informaatio on aina kiehtonut. Myös erikoistyöni aihe käsitteli menetelmiä, joita käytetään yrityksen molekulaarisen diagnostiikan tuotteissa. Tämä kesätyö onkin erittäin mielenkiintoinen työmahdollisuus. Olen päässyt käyttämään osaamistani ja näkemään millä tavalla yliopistolla oppimiani ja tekemiäni asioita toteutetaan yritysmaailmassa. Hyvänä esimerkkinä voisin mainita laatuasiat, joihin on yrityksessä työskentelyn aikana saanut paljon uutta näkemystä.

Tuotteet, joiden parissa työskentelen keskittyvät vauvan raskauden aikaiseen ja vastasyntyneiden lasten seulontaan. Nukleiinihappodiagnostiikan avulla voidaan tunnistaa kohonnut riski perinnöllisiin sairauksiin, kuten esimerkiksi Downin oireyhtymään tai vaikeaan perinnölliseen immuunipuutokseen. Työskennellessään tällaisten tuotteiden parissa voi olla varma, että työ on tärkeää ja merkityksellistä.

Varsinainen työnkuvani on osaston laboranttien sijaistaminen kesälomakauden aikana. Tehtävät ovat monipuolisia ja jatkuvasti oppii jotakin uutta. Jokaiseen uuteen työtehtävään annetaan hyvä perehdytys ennen työn aloittamista. Työ itsessään on tarkkaa ja vaatii keskittymistä. Itsenäistä työskentelyä on paljon, mutta asioita viedään eteenpäin tiiminä ja asioista kommunikoidaan tehokkaasti. Loppuyhteenvetona voin todeta, että on hienoa olla töissä PerkinElmerillä.

Terveiset ja kiitokset työporukalle!

Tero Matikka

Kirjoittaja opiskelee Turun yliopistossa biotekniikkaa.