Antti Auvinen ja Antti Käkelä: Tuotekehitystä yli alojen

Kesä kemiassa -blogit | 28.07.2015

Miten korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö käytännössä toimii? Mitä eri osapuolet siitä hyötyvät? Entä mitä hyötyä on projektitiimin monialaisuudesta?

Aalto-yliopiston tieteidenvälisen tuotekehityksen sivuaineen, Aaltonautin, ja Tikkurilan välinen yhteistyö on jatkunut hyvällä menestyksellä. Viime vuonna toinen tämän blogitekstin allekirjoittaneista vietti kesäpäiviään maaleja purkittaen täyttökoneen ääressä ja uusien kemikaali- ja putkistomerkintöjä Tikkurilan maalitehtaalla. Tänä kesänä yhteistyö saa jatkoa tuotekehitysprojektilla, jossa on mukana kaksi Aaltonaut-opiskelijaa: Antti Auvinen, toisen vuoden bio- ja kemiantekniikan opiskelija, sekä toisen vuoden teollisen muotoilun opiskelija, Antti Käkelä.

Nykyään yritykset ovat enenevissä määrin kiinnostuneita opiskelijoista jo heidän opiskeluvaiheessaan. Korkeakoulujen ja yritysten välinen yhteistyö on siis yhä tärkeämpi osa molempien toimintaa – näin tutkintoja voidaan kehittää suuntaan, joka antaa opiskelijoille valmiuksia toimia työelämässä. Tämän lisäksi yritykset saavat yhteistyöstä tuoreinta tietotaitoa, sekä osaavia, innokkaita työntekijöitä. Suurten yritysten kanssa toimiminen voidaan usein mieltää työlääksi ja kömpelöksi, mutta hyvin suunniteltuna ja riittävällä motivaatiolla toteutettuna, se voi olla erittäin antoisaa niin yritykselle, korkeakoululle sekä opiskelijalle.

Meille Aaltonauteille Tikkurilan kanssa toimiminen on ollut miellyttävä kokemus. Muutamat tapaamiset ja sähköpostin vaihdot ennen projektin alkamista helpottivat huomattavasti työhön ryhtymistä. Ensimmäiselle työviikollemme Tikkurila olikin järjestänyt meille perehdytyksen projektiin, yrityksen toimintaan ja maalaamisen perusteisiin. Vaikka toimimme projektissa itsenäisesti, on ollut ilo huomata, kuinka positiivisella ja innokkaalla asenteella Tikkurilan innovaatiotiimi on ollut mukana ja avustanut meitä projektin haasteiden kanssa.

Alojen välinen yhteistyö luo projektille lisäarvoa: erilaisten kiinnostuksen kohteiden, taitojen ja näkemysten kohdatessa saadaan aikaiseksi tuloksia, joita ei välttämättä muuten saavutettaisi. Tästä yhteistyöstä olemme saaneet ensikäden kokemusta insinööritieteiden ja muotoilun kohtaamisesta. Meillä molemmilla on omat tapamme tehdä töitä ja onkin ollut mielenkiintoista nähdä, kuinka itse sopeutuu aivan uuteen työympäristöön. Yhteistyön sujuvuuden vuoksi on tehtävä töitä ja oltava kykenevä poistumaan omalta mukavuusalueeltaan, sillä muuten on helppo juurtua vain omien juttujen tekemiseen. Vaikka kesä on ainakin sään perusteella vasta alkamassa, voimme omasta kokemuksestamme sanoa, että monialainen työympäristö antaa tekemiseen paljon uusia ideoita ja voimavaroja.

Värikkäät terveiset Aalto-yliopiston Design Factoryltä sekä Tikkurilasta!

Antti Auvinen ja Antti Käkelä
Kirjoittajat ovat bio- ja kemiantekniikan opiskelija Antti Auvinen sekä teollisen muotoilun opiskelija Antti Käkelä Aalto-yliopistosta