Antti Auvinen ja Antti Käkelä: Kesä tuotekehityksen parissa

Kesä kemiassa -blogit | 17.08.2015

Kesän alussa saimme Tikkurilalta toimeksiannon perehtyä maalaamisen saloihin, siinä käytettäviin välineisiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tavoitteenamme onkin kesän aikana ollut tehdä maalaamisesta kotikäyttäjälle helpommin lähestyttävää.

Projektin aiheen laajuus yllätti allekirjoittaneet heti kättelyssä ja oli selvää, ettei kesästä tultaisi selviämään ilman selkeää aikataulua sekä suunnitelmaa omasta työstä.

Tässä ovat omat teesimme kesän aikana opitusta:

Teesi no. 1: Aikatauluta työsi

Projekti ei etene ilman hyvin laadittua aikataulua. On helppoa jäädä keskittymään vain yhteen ongelmaan tai ideaan, jolloin hyvin laaditun aikataulun noudattaminen vie projektia eteenpäin.

Teesi no. 2: Hae palautetta

Omiin ideoihin uskominen voi välillä tuntua vaikealta etenkin, jos niiden parissa työskentelee pitkän aikaa. Palautteen hakeminen Tikkurilan innovaatiotiimiltä ja Aallon Design Factoryn henkilöstöltä on antanut paljon uusia ideoita ja luottamusta omaan osaamiseen. Uusia ideoita voi saada yllättävistäkin paikoista.

Teesi no. 3: Pohdi tuotteen elinkaari

Hyvä idea ei aina riitä tuotteeksi asti vaan tuotteelle on löydyttävä todellinen tarve ihmisten elämästä. Nykypäivänä yritysvastuun kasvaessa on myös oleellista huomioida tuotteen koko elinkaari aina raaka-aineista sen kierrätykseen.

Kesän aikana itsenäinen projektityöskentely onkin tullut erittäin tutuksi ja projektiin asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on päivä päivältä lähempänä. Olemme päässeet soveltamaan tuotekehityksen kursseilla opittuja asioita ja on ollut erittäin palkitsevaa nähdä omien ideoiden konkretisoituvan työn edetessä. Lisäksi monialainen työyhteisö on tarjonnut paljon mahdollisuuksia oman ammattitaitomme kehittämiseen.

Tämän loistoduon projekti alkaa kuitenkin olla loppusuoralla ja odotammekin innolla, että pääsemme esittelemään kesän aikana kehittämiämme ideoita Tikkurilalle.

Valaisevat terveiset Aalto Design Factoryltä ja Tikkurilasta!

Antti Auvinen ja Antti Käkelä
Kirjoittajat ovat bio- ja kemiantekniikan opiskelija Antti Auvinen sekä teollisen muotoilun opiskelija Antti Käkelä Aalto-yliopistosta