Kemianteollisuus ry:n lausunto ehdotuksesta päästökauppalain muuttamisesta

Kannanotot | 02.07.2018

TEM/379/03.01.01/2018

Lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi päästökauppalain muuttamisesta

Kemianteollisuus kiittää mahdollisuudesta antaa lausuntonsa työ- ja elinkeinoministeriölle ehdotuksesta esitykseksi hallituksen eduskunnalle laiksi päästökauppalain muuttamisesta.

EU:n kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ja sen ohjauskeinona toimiva päästökauppajärjestelmä ovat osoittaneet toimivuutensa. Kansainvälisesti toimiva kemianteollisuus huolehtii päästöjen vähentämisestä omien prosessiensa osalta ja mahdollistaa tuotteillaan kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen globaalisti. Nyt ehdotetuilla päästökauppalain muutoksilla olisi selkeä yhteys myös kiertotalouden kehittymiseen ja yritysten toimintaan vaikuttavien viranomaispäätösten täytäntöönpanoon.

Haluamme todeta lausuntonamme seuraavaa:

Päästökauppalain muutoksissa ehdotetaan yhdyskuntajätteiden polttolaitosten siirtämistä päästökaupan piiriin. Energiantuotantonäkökulmasta ehdotus vaikuttaa loogiselta, sillä näin päästökauppa kattaisi useammat energiantuotantomarkkinoilla toimivat tahot. On kuitenkin hyvä muistaa, että yhdyskuntajätteen polttolaitosten ensisijainen tehtävä ei ole energiantuotanto, vaan jätteiden käsittely, josta syntyy sivutuotteena energiaa. Siksi Kemianteollisuus ry:n mielestä päästökauppalain valmistelussa tulisi ottaa paremmin huomioon vaikutukset jätteiden käsittelyyn ja isommassa kuvassa kiertotalouteen. Jätteenpoltto on olennainen osa Suomen jätteenkäsittelyjärjestelmää ja käsittelymuoto usealle kierrätyskelvottomalle jätevirralle.

Päästökauppalain vaikutukset yhdyskuntajätteen polttoa harjoittavien yritysten päästöjen tarkkailuun, raportointiin ja todentamiseen tulisivat myös olla selvillä ennen lainsäädännön toimeenpanoa. Myös yhdyskuntajätteen polttolaitosten päästökaupan piiriin siirtymisen vaikutus yritysten kustannuksiin tulisi arvioida. Kemianteollisuus ry toivoo jätteenkäsittelyn muutoksiin ja yritysten toimintaan vaikuttaviin tekijöihin ennakoitavuutta.

Liittyen viranomaispäätösten täytäntöönpanoon, haluamme lausua seuraavaa: Nykyisen päästökauppalain 75 § muuttamista on esitetty siten, että päästökauppaviranomaisen päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava. Toteamme, että ehdotettu muutos saattaa aiheuttaa toiminnanharjoittajalle ylimääräisiä kustannuksia väärinymmärrysten, puutteellisen tiedon tai eriävän laintulkinnan kautta. Muutos veisi pohjan erityisesti 11 §:n mukaisten päätösten valittamiselta, koska mahdolliset ylimääräiset kustannukset realisoituisivat jo ennen päätöksen lainvoimaisuutta. Ylimääräisiä kustannuksia voivat aiheuttaa esimerkiksi laitosrajauksen liian laaja määritelmä, lähdevirtojen merkittävyyden väärä määritelmä tai liian tiheän analyysitiheyden vaatiminen. Kemianteollisuus ry toteaa, että ehdotettu käytäntö poikkeaisi esimerkiksi ympäristönsuojelulain vastaavista. Em. seikoista johtuen, Kemianteollisuus ry ei kannata 75 §:n muuttamista.             

 

Kunnioittavasti,

KEMIANTEOLLISUUS RY

Sami Nikander
johtaja

Katso myös
Blogit | 08.06.2018

Pia Vilenius: Materiaaliverot ja kiellot eivät ratkaise roskaantumisongelmaa

Uutiset | 07.06.2018

Vesa Kärhä: Ämpäristöteko oli menestys, jota jatketaan

Uutiset | 05.06.2018

Maailman ympäristöpäivä 5.6.2018 - kemialla on ratkaisuja

Uutiset | 29.05.2018

Ämpäristöteko laittaa kovamuoviset tuotteet kiertoon 5.6.

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Vaikuttaminen
KTM, VTK

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi