Juttukilpailun satoa; Rakkaus vaatii kemiaa
Saimme juttukilpailuumme paljon eri tyyppisiä töitä, ja mahtuipa joukkoon myös yksi ihmissuhteita käsittelevä juttu. Istahda riippumattoon ja uppoudu Mari Rajalan ja Nella Merilaidan novelliin ”Rakkaus vaatii kemiaa”.
Rakkaus vaatii kemiaa
Tarkistan hissin peilistä vielä nopeasti, että tukka on kunnossa. Rento kampaus, joka todellisuudessa on tarkasti mietitty ja huoliteltu. Tästä naiset pitävät. Astelen ovelle ja soitan ovikelloa. Sen takaa paljastuu ihastuttavan näköinen neitokainen. Kerrankin Tinder-kuva ei valehdellut.
Siirrytään keittiön puolelle, sillä tarkoituksena on kokkailla yhdessä. Työnjakokin oli selvä: minä hoidan jälkiruuan ja ruokajuoman, Ronja huolehtii pääruuasta. Hetki sitten Ronja kuitenkin laittoi vielä viestin, jossa kertoi unohtaneensa ostaa perunoita muusia varten. Herrasmiehenä lupasin tuoda niitä tullessani. Perunoista Ronja ensimmäisenä onkin kiinnostunut. Ojennan hänelle ostamani pussin.
– Siis et kai sä ostanut uusia perunoita? Näistä tulee sitkeää muusia, kun näissä ei oo kunnolla tärkkelystä.
Totean, etteivät mitkään tärkkelykset vaikuta muusiin. Pitää vain keittää perunat kunnolla. Ronja vilkaisee mua epäilevästi. Naiset aina murehtivat kaikesta turhasta. Kaadan Ronjalle lasin viiniä. Se varmasti rentouttaa.
– Tää pullo on varmaan ollu avattuna jo jonkin aikaa?
Miten se sen huomasi? Viime viikonloppuna maiston pullosta ihan vähän. Tarvitsin pienen iltahörpyn, kun kotiuduin baarista.
Otan nopean kulauksen ennen kuin vastaan mitään. Lähellä kuitenkin on, etten sylkäise viiniä takaisin lasiin. Ei se viikko sitten tältä maistunut!
– Viini hapettuu, kun sitä pitää liian kauan auki. Siitä tulee tollasta etikkaisen makuista ja ruskeaa.
Ei taidettu tehdä vaikutusta Ronjaan tällä viinillä. Ehkä herkullinen jälkiruoka pelastaa tilanteen.
Olen ajatellut valmistaa omaa herkkuani, suklaamoussea. Kokoan tuomani ainekset pöydälle ja pyydän Ronjalta kulhon ja vispilän kerman vaahdottamista varten. Ronja katsoo arvioiden tuomaani kermaa.
– Ai sä ostit vähärasvaista kermaa.
Tietysti. Haluan olla kesällä hyvässä kunnossa. Ja kaikki tytöthän tykkäävät vähärasvaisista ruuista. Ronja ei sano mitään, mutta ojentaa tarvittavat välineet.
Aloitan vatkaamisen. Homma lähtee hyvin käyntiin. Jonkin ajan päästä käsi alkaa puutua, ja vaihdan vispilän toiseen käteen. Ja taas hetken päästä toiseen. Ja taas toiseen. Vatkaan voimieni edestä, mutta vaahdoksi kermaa ei voi sanoa viidennenkään vaihdon jälkeen. Pyyhin tuskaisena hikeä otsalta ja tajuan hiusteni olevan aivan tahmeat. Katson hölmistyneenä kättäni.
– Hiuslakka muuttuu tahmeaksi, jos se kostuu, Ronja huikkaa salaattia pilkkoessaan.
Vai niin, huoliteltu kampaus lienee mennyttä. Jatkan kuitenkin päättäväisesti vatkaamista, sillä olen päättänyt saada kermasta vaahtoa keinolla millä hyvänsä. Monta hikistä minuuttia myöhemmin päätän, että nyt saa riittää. Vaahto on vielä melko löysää, mutta muistelen suklaamousseen suositeltavan käytettäväksi hieman löysempää kermavaahtoa. Sanon kuitenkin Ronjalle epäileväni kulhon olevan likainen, kun kerma ei vaahtoutunut kunnolla.
– Ei vähärasvainen kerma vaahtoudukaan kunnolla. Kermaan tulee ilmakuplia, kun sitä vatkaa. Niiden ilmakuplien ympärille pitäisi kerääntyä kermassa olevia rasvapisaroita. Kuplat liittyvät toisiinsa ja syntyy kermavaahtoa. Mutta jos sitä rasvaa ei ole, ei vaahtoakaan ihan noin vain synny.
Olipa huono selitys. Uskon edelleen, että astiat olivat likaisia.
Ronja alkaa paistaa pihvejä ja nostelee ne yksitellen paistinpannulle. Esitän toiveen kypsästä pihvistä, verinen pihvi on mielestäni vastemielinen.
– Se raa’an pihvin punainen väri johtuu itse asiassa hapesta, ei verestä.
Kerron olevani eri mieltä. Eihän tämä ilmassa oleva happikaan minkään väristä ole. Ja minun haavoistani ainakin vuotaa punaista verta. Ronja kertoo, että veressä on pieniä hiukkasia, jotka voivat sitoa happea. Kun happi sitoutuu näihin hiukkasiin, verestä tulee punaista.
Ronja käskee minua katsomaan ranteitteni verisuonia ja kertomaan niiden värin. Sinisiä ovat. Sininen väri johtuu kuulemma siitä, että veressä on vain vähän happea. Haavasta vuotavaan vereen sekoittuu happea. Siksi haavasta vuotava veri on punaista. Samaa happea sitovaa ainetta on myös pihveissä ja se tekee niistä punaisia.
Tämä Ronja ei selvästikään ole mikään tyhmä tyttö. Ulkonäköä ja älyä samassa kropassa. Minulla on vielä muusin kanssa mahdollisuus nostaa pisteitäni.
Tarkistan perunoiden kypsyyden. Kerron Ronjalle, että tärkein asia onnistuneessa muusissa ovat riittävän kypsiksi keitetyt perunat. Ronja ei vastaa, vaan jatkaa pihvien paistamista.
Murskaan perunat huolellisesti ja lisään joukkoon lämmitetyn maidon. Vielä ripaus suolaa. Totean tuloksena olevan täydellistä liisterimuusia. Tuijotan hämmentyneenä perunamuusia ja vilkaisen Ronjaa. Hän pitää katseen pihveissä, eikä sano mitään. Onneksi ei, sillä hänen ajatuksiaan ei ole tällä hetkellä vaikea kuvitella. Ei ollut riittävästi tärkkelystä näissä perunoissa.
Kokoan kuitenkin lautasille annokset ja Ronja lisää hetken päästä pihvit ja salaatin niiden seuraksi. Jälkiruokamousse muistuttaa enemmän kiisseliä, kuin moussea. Ruokajuomaksi korkkaamme lasilliset Ronjan mummon valmistamaa marjamehua. Tunnelma ruokapöydässä on vaisu. Tänä iltana ei tainnut kohdata kemia ruuissa eikä ihmissuhteissa
Lisätietoja
Kemianteollisuus ry järjesti kemia-aiheisen juttukilpailun journalismista kiinnostuneille nuorille yhteistyössä Lännen Median ja Tampereen yliopiston journalistiikan laitoksen kanssa keväällä 2016. Mari Rajalan ja Nella Merilaidan novelli Rakkaus vaatii kemiaa on yksi kilpailutöistä. Kilpailutyöt julkaistaan alkuperäisessä muodossaan eikä Kemianteollisuus ry vastaa niiden sisällöstä.
Kilpailusivusto
Palkintojako- ja kesätoimittajatilaisuus
