Teknologiapalkinto - 50 000 euroa tekniikan edistäjälle

Uutiset | 10.04.2019

Tekniikan edistämissäätiön 70-vuotisjuhlan kunniaksi jaettava 50 000 euron Teknologiapalkinto annetaan ihmiselle tai tiimille, joka inspiroi muita pysymään kehityksen etujoukoissa. Hakuaikaa on 19.4.2019 asti.

Teknologiapalkinto tekee näkyväksi tekniikan ja tutkimuksen merkitystä  hyvinvointimme rakentamisessa.

Palkinnonsaajan valinnassa käytetään seuraavia kriteerejä: 

  • Palkinnonsaaja rakentaa teknologian avulla parempaa tulevaisuutta ihmisille ja yhteiskunnalle.
  • Hänen työnsä tarjoaa suomalaiselle yhteiskunnalle kilpailukykyä ylläpitäviä ja kansainvälisesti kiinnostavia uusia ratkaisuja.
  • Palkinnonsaaja on henkilönä innostava ja kannustava. Hän toimii yhteisössään teknologisen kehityksen sanansaattajana.

Palkinnonsaaja voi olla miltä tahansa teknologian alalta. Hän voi työskennellä niin tutkimuksessa kuin elinkeinoelämässa. Palkinnonsaajaksi voi ehdottaa myös ryhmää henkilöitä (maks. 5 henkilöä), jotka ovat yhteisellä työllään saaneet aikaan merkittävän teknologisen läpimurron. Palkinnonsaajaa tai -saajia ehdotetaan nimellä. Itseään ei voi nimetä.

Teknologiapalkinnon palkintolautakunnassa ovat Gasumin toimitusjohtaja Johanna Lamminen, Futuricen johtaja Tuomas Syrjänen, VTT:n tieteellinen johtaja Anne-Christine Ritschkoff ja Teknologiakampus Turun johtaja, professori Mika Hannula. 

Lue lisää Teknologiapalkinnosta ja tutustu aiempiin voittajiin. 

Tekniikan edistämissäätiö. 

Katso myös
Uutiset | 06.02.2020

Uutta nanobioteknologiaa hyödyntävää lääketutkimusta - Orion Pharma mukana

Uutiset | 03.01.2020

Kemianteollisuuden Innovaatiopalkinto - haku 15.2. mennessä

Uutiset | 11.12.2019

A.I.Virtanen-palkinto akatemiaprofessori Tapio Salmelle

Uutiset | 09.12.2019

Gadd-palkinto Åbo Akademin Tapio Salmelle

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Viestintä
Mediayhteydet, toimialatieto ja -brändi, Kemianteollisuuden viestintävaliokunta

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi

@AaltonenSusanna