Hyppää sisältöön

Nesteen asemakauppiaat lahjoittivat yli 150 hyvää tekoa Suomelle

Nesteen liikenneasemien kauppiaat toteuttivat 100 päivän ajan hyviä tekoja Suomen kunniaksi. Kauppiaat keräsivät 15 000 euroa jaettavaksi viiden hyväntekeväisyyskohteen kesken.

Peräti 154 Neste-asemien kauppiasta osallistui Sata päivää tekoja -kampanjaan toteuttaen itse valitsemiaan ja paikallisia hyviä tekoja. Tekoja oli monenlaisia: esimerkiksi illallinen sotiemme veteraaneille, työharjoittelijan palkkaamista Autismisäätiön kautta tai työpajaa syrjaytyneille nuorille. 

Hyvien tekojen lisäksi suomalaiset saivat ehdottaa Nesteelle hyväntekeväisyyskohteita, joista neljätoista valikoitui lopulliseen yleisöäänestykseen. Viisi eniten ääniä saanutta kohdetta olivat Lapsisyöpäpotilasperheiden kerho Sykerö, Viialan kotikolo, Wise Nose Suomen Hajuerottelu Ry, Jalavan erityiskoulu ja erään yksinhuoltajan talon korjaaminen. Näidlle kohteille lahjoitettiin yhteensä 15 000 euroa. 

Lue lisää Nesteen tiedotteessa.