Hyppää sisältöön

ChemBio Finlandissa palkittiin kemian alalla ansioituneita

ChemBio Finland järjestettiin 28.4.2021 virtuaalisesti. Runsaan ohjelman sisältänyt tilaisuus huipentui palkintoihin, joilla annettiin tunnustusta kemian alalla ansioituneille yrityksille ja henkilöille.

Suomen Bioteollisuuden BioFinland-palkinto myönnettiin suomalaiselle Mobidiag Oy:lle. Sen liiketoiminta perustuu Suomessa kehitettyyn teknologia-alustaan, jolla voidaan diagnosoida erilaisia hengitys- ja suolistotulehduksia pcr-tekniikalla. Koronapandemia aiheutti harppauksen testien kysynnässä ja Mobidiag Oy:n myynti kasvoi moninkertaiseksi. Mobidiag on luonut ainutlaatuista suomalaiseen osaamiseen perustuvaa teknologiaa, jota voidaan hyödyntää laajasti erilaisten sairauksien diagnostiikassa. Mobidiag Oy on investoinut tuotekehitykseen 130 miljoonaa euroa. Lue lisää Messukeskuksen tiedotteessa.

Kemian Seurojen palkinto 2021 myönnettiin professori Mikko Ritalalle tunnustuksena suurista ansioistaan epäorgaanisen materiaalikemian, erityisesti ohutkalvojen ja nanomateriaalien tutkimuksessa sekä ansioistaan kemian seurojen toiminnassa. Professori Ritala on Suomen eturivin kemian tutkijoita, jolla on 30 vuoden kokemus ohutkalvojen ja nanomateriaalien kemian tutkimuksesta. Hän on erityisesti keskittynyt atomikerroskasvatuksen (ALD) kemian tutkimukseen ja on sillä alalla maailman johtavia tutkijoita. Uuden kemian ja ALD-prosessien kehittäjänä hän on yksi maailman johtavista  tutkijoista. Lue lisää Messukeskuksen tiedotteessa.

Kemian hyväksi -palkinto 2021 myönnettiin FL Heleena Karrukselle. Palkinto myönnetään suomalaiselle henkilölle, ryhmälle tai yhteisölle, joka toiminnallaan on edistänyt kemianteollisuutta, opetusta ja innovaatiotoimintaa sekä edistänyt alan yhteiskunnallista merkitystä ja luonut alalle positiivista imagoa. Heleena Karrus on toiminut Suomalaisten Kemistien Seuran sihteerinä vuodesta 1980 ja toiminnanjohtajana vuodesta 2013 vuoteen 2020. Tiiviin kemian alan sidosryhmäyhteistyön kautta hän on seurannut kemian alan tuotekehitystä ja tutkimusta aitiopaikalta. Hän on järjestänyt lukuisia tieteellisiä kokouksia ja ammatillisia tilaisuuksia kemian opiskelijoille ja ammattilaisille sekä tuonut kemiaa tutuksi suurelle yleisölle, innostaen nuoria kemian pariin ja edistäen yleistä kemiatietoisuutta. Lue lisää Messukeskuksen tiedotteessa.

Suomalaisten Kemistien Seuran Kiertotalousinnovaatiopalkinto myönnettiin Fazerin ksylitolitehtaalle. Palkinto on tunnustus yritykselle tai yhteisölle innovatiivisesta kiertotalouden kemiaan liittyvästä liiketoimintaideasta. Palkintokriteereissä painottuu kemiaan kytkeytyvä innovaatio, joka tuottaa sekä ympäristö- että taloudellista hyötyä. Fazer on kehittänyt uudenlaisen menetelmän, jossa kauramyllyn sivuvirtana syntyvästä kauran kuoresta voidaan valmistaa korkealaatuista ksylitolia elintarvike-, lääke- ja kosmetiikkateollisuuden käyttöön. Lahden ksylitolitehtaan rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti ja koeajot ovat käynnissä. Ksylitolin tuotanto käynnistyy juhannukseen mennessä. Lue lisää Messukeskuksen tiedotteessa.

Valokuvia ChemBio Finlandin 2021 palkinnonjakotilaisuuksista Messukeskuksen mediapankissa. 

Messukeskus järjestää Pohjoismaiden johtavan kemian ja bioalan ChemBio Finland -tapahtuman yhteistyössä Kemian Seurojen, Kemianteollisuus ry:n ja Suomen Bioteollisuus ry:n kanssa. Tänä vuonna ChemBio Finland 2021 -verkkotapahtuman pääkumppaneita olivat Berner, Thermo Fisher Scientific, Merck ja PerkinElmer Finland.