Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus ja Akkuteollisuus kummastelevat OKM:n viimeviikkoista päätöstä tyrmätä englanninkielinen koulutuslinja

Vaasan ammattiopisto Vamia haki järjestämislupaa sähköautomaatioalan perustutkinnolle englannin kielellä. Hakemukselle ovat ilmaisseet tukensa useat Vaasassa toimivat kansainväliset yritykset sekä esimerkiksi Kemianteollisuus ry ja Akkuteollisuus ry. Sähköautomaatioala on myös Vaasaan tulevien akkuteollisuuden investointien kannalta erittäin merkityksellinen. Yllätys oli suuri, kun opetus- ja kulttuuriministeriö OKM ei myöntänyt järjestämislupaa englanninkieliselle koulutukselle.

Valitettavasti kyse ei ole yksittäistapauksesta, vaan OKM on aiemminkin myöntänyt huonosti englanninkielisen koulutuksen järjestämislupia. Nyt on meneillään ja suunnitteilla useiden oppilaitosten hakuprosesseja englanninkieliselle opetukselle vihreän siirtymän osaajatarvealoille, ja Kemianteollisuus sekä Akkuteollisuus ovat ilmaisseet tukevansa näitä hakemuksia. Moni oppilaitos pohtii nyt, kannattaako näitä hakea, jos vaivalla valmisteltu hakemus hylätäänkin automaattisesti. On myös ensiarvoisen tärkeää, että hakuprosessit saadaan jouhevasti päätökseen, jotta osaajapulaan voidaan reagoida ennakoiden. Osaajien saatavuuden turvaaminen ei tarkoita pelkästään jo valmiiksi koulutettujen osaajien rekrytointia ulkomailta, vaan myös englanninkielisten koulutusohjelmien turvaamista Suomessa, jotta saamme kaikki mahdolliset ratkaisukeinot käyttöön.

Globaalit teollisuusinvestoinnit ovat kiistatta Suomelle tärkeitä. Investoinnit tuovat työpaikkoja Suomeen, verotuloja alueille ja elinvoimaa taloudelle. Investointien saamisen hankaluudeksi on edustamillamme teollisuuden aloilla todettu erityisesti pitkät luvitusprosessit sekä osaajapula. Akkuteollisuus ennakoi tarvitsevansa seuraavien viiden vuoden aikana noin 5000–7000 osaajaa, joista noin 70 prosenttia sijoittuu ainakin alkuvaiheessa ammatillisen koulutuksen tehtäviin. Yksi merkittävimmistä alueista teollisuudelle on Pohjanmaa.

Onkin merkillistä, että ministeriö ei näe jo nyt osaajapulasta kärsivien alojen tarvetta englanninkielisten osaajien kouluttamiselle. Kun sekä paikallinen ammattioppilaitos että paikallinen elinkeinoelämä yhdessä toteavat englanninkielisen perustutkintokoulutuksen tarpeen, ministeriön tulisi myöntää järjestämislupa automaattisesti ja nopealla aikataululla. Vihreä siirtymä on korkealla nykyhallituksen agendalla, ja teollisuuden ja koulutusjärjestelmän tulisi yhdessä tehdä kaikkensa, jotta se toteutuu tehokkaasti. Ministeriön toimintatapa vaikuttaa elinkeinoelämän näkökulmasta joustamattomalta ja vanhanaikaiselta.

Osaajatarvetta ei ratkaista byrokratialla, vaan päinvastoin joustavoittamalla nykyistä tutkintojärjestelmää, ja esimerkiksi mahdollistamalla englanninkielinen koulutus kaikille sitä tarvitseville. Lisäksi tarvitsemme käyttöömme kaikki keinot rekrytoida osaajia ulkomailta.

On erittäin tärkeää, että ministeriössä kuullaan työelämän tarpeet. Järjestämislupien myöntäminen etupainotteisesti olisi tehokasta ennakointia. Sitä uudistuva ja viennistä elävä Suomi tarvitsee.

Lisätietoja:
Pia Vilenius
Toimitusjohtaja, Akkuteollisuus ry
Johtava asiantuntija, bio- ja kiertotalous, Kemianteollisuus ry
Puh. 040 413 6340, pia.vilenius@kemianteollisuus.fi

Anni Siltanen
Johtava asiantuntija, osaaminen ja vetovoima, Kemianteollisuus ry
Puh. 044 562 5991, anni.siltanen@kemianteollisuus.fi