Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden talouskatsaus: Kemianteollisuuden investoinnit Suomeen kasvussa

Kemianteollisuuden investoinnit Suomeen lisääntyivät selvästi viime vuonna ja kasvu jatkunee kuluvanakin vuonna. Kemianteollisuuden liikevaihdon ja viennin lasku on taittunut loivaan nousuun. Tuotantomäärät ovat hieman edellisvuotta korkeammalla tasolla.

Kemianteollisuus investoi Suomeen vuonna 2015 lähes 1,2 miljardia euroa, mikä on lähes 30 % edellisvuotta enemmän. EK:n investointitiedustelun mukaan investointien kasvun odotetaan jatkuvan vuonna 2016. Kemianteollisuus on säilyttänyt koko 2000-luvun pääoma- ja investointitasonsa Suomessa. Tutkimus- ja tuotekehitysinvestointien osuus kokonaisinvestoinneista on vuositasolla noin 400 miljoonaa euroa.

”Teollisuudessa uusi liiketoiminta syntyy usein jo olemassa olevan kylkeen ja investointipäätökset tehdään kymmenien vuosien aikajänteellä. Siksi sääntelyn ja verotuksen ennakoitavuus ja johdonmukaisuus ovat kriittisen tärkeitä asioita investoinneista päättäville tahoille. Suomen hallituksen esitykset energiaverotuksen tasoittamisesta EU:n hyväksymillä kansallisilla kilpailukeinoilla ovat tärkeitä kemianteollisuuden tulevaisuuden investoinneille”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

 ”Suomalainen kemianteollisuuden tulevaisuus rakennetaan huippuosaamisen ja korkean jalostusarvon tuotteiden ja palveluiden varaan. Suomalaisen kemianalan osaamisen kasvattaminen yhdessä tasavertaisen kilpailuympäristön kanssa takaa teollisuutemme kehitystä myös tulevaisuudessa”, jatkaa Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Liikevaihdon ja viennin lasku vaihtui loivaan nousuun

Kemianteollisuuden liikevaihdon lasku taittui keväällä ja kääntyi hienoiseen nousuun. Tilastokeskuksen liikevaihtoindeksin mukaan huhti-kesäkuun liikevaihto kasvoi 3,1 % edellisvuodesta. Kokonaisuutena tammi-kesäkuun liikevaihto oli kuitenkin vielä 2,8 % vuoden takaista pienempi.

Myös kemianteollisuuden tavaraviennin arvo nousi öljyn hinnan laskusta huolimatta huhti-kesäkuussa 14 prosenttia edellisvuodesta ja oli 2,7 miljardia. Kokonaisuutena tammi-kesäkuun vienti oli 4,9 miljardia eli vain prosentin edellisvuotta vähemmän.

EK:n Suhdannebarometrin mukaan kemianteollisuuden yritykset arvioivat suhdannetilanteen hieman tavanomaista paremmaksi, mutta lähikuukausien suhdanneodotukset ovat varovaisia.

”Kemianteollisuus on onnistunut haastavasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta ja pystyy näin omalta osaltaan viemään Suomea eteenpäin. Tarvitsemme tavara- ja palveluvientiä, jottei suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohja murru”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Leppä.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuva polttoaine ja lääkkeet ovat kemiaa.

Lisätietoja

Ala numeroin – toimialagraafit

http://www.kemianteollisuus.fi/fi/ala-numeroin/

Lisätiedot

Kemianteollisuus ry

Timo Leppä, toimitusjohtaja, timo.leppa(at)kemianteollisuus.fi, puh. 050 301 6800.
Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen(at)kemianteollisuus.fi, puh. 040 593 4221

 

 

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Slideshare:www.slideshare.net/Kemianteollisuusry

Linkedin:http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje:http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on yli 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Kemianteollisuuden liikevaihto on noin 19 miljardia ja se työllistää Suomessa suoraan 34 000 henkilöä.