Woikoski: Vetyauton pakoputkesta tulee vain vettä

Uutiset | 07.12.2015

Woikoski rakentaa Suomeen vetyautojen tarvitsemaa infrastruktuuria. Kiinnostus täysin päästöttömään liikenteen polttoaineeseen kasvaa maailmalla vauhdilla.

Teollisuuskaasuja valmistava Oy Woikoski Ab on tuottanut vetyä 102 vuotta. Yhtiö uskoo, että tulevina vuosina vedyn käyttö yleistyy myös liikenteen polttoaineena.

”Vetyteknologiaa on tutkittu pitkään, mutta nyt johtavat autonvalmistajat ovat tuomassa markkinoille omia mallejaan”, Woikosken toimitusjohtaja Kalevi Korjala sanoo.

Vetyautoissa on polttokenno. Se tekee vedystä ja hapesta sähköä, joka pyörittää auton sähkömoottoria. Vedyn palamisesta syntyy lopputuotteena pelkkää vettä. Hiilidioksidia tai typen oksideja pakoputkesta ei tule.

Vedyn raaka-aineista ei ole pulaa, sillä sitä voidaan jalostaa vedestä, maakaasusta ja biojätteistä. Woikoski hyödyntää tuotannossa myös kemianteollisuuden eri prosesseissa sivutuotteena syntyvää vetyä.

Korjalan mielestä vetyautot eivät kilpaile akkukäyttöisten sähköautojen kanssa, vaan molempia tarvitaan liikenteen päästöjen vähentämiseksi.

”Akkutoiminen sähköauto sopii hyvin kaupunkiajoon, mutta sen toimintasäde on lyhyt verrattuna vetyauton 500 kilometriin. Lisäksi vetyauton etu on, että tankkaus vie vain muutaman minuutin.”

Woikoskella on tällä hetkellä kolme vetytankkausasemaa Etelä-Suomessa ja testiajossa Hyundain ix35 polttokennoauto.

Liikenne- ja viestintäministeriön suunnitelman mukaan Suomeen tulisi 20 vedyn tankkausasemaa vuoteen 2030 mennessä. Korjala uskoo, että viime ajan keskustelut ja avaukset saattavat nopeuttaa prosessia.

Woikosken kehittämällä konseptilla on kysyntää myös ulkomailla. Yhtiö toimitti Göteborgiin vetytankkausaseman, joka on osa eurooppalaista jakeluverkostoa.

”Esimerkiksi Saksassa on määrä rakentaa 400 vetytankkausasemaa vuoteen 2020 mennessä”, Korjala mainitsee.

Woikoski valmistautuu vedyn kysynnän kasvuun investoimalla tuotantoon. Viime syksynä yritys avasi Kokkolaan elektrolyysilaitoksen, joka on Euroopan suurin tätä teknologiaa käyttävä vedyntuotantolaitos.

Lisätiedot

Woikoski Oy 

Katso myös
Uutiset | 31.01.2017

Turun biokaasulaitoksen laajennukselle hallituksen kärkihanketuki

Uutiset | 26.01.2017

Muovit mahdollistavat uuden ihmeellisen elektroniikan

Uutiset | 05.01.2017

Nokian Renkaiden uutuusrenkaat hyödyntävät ainutlaatuista nastateknologiaa

Uutiset | 20.12.2016

Neste toimittaa vähärikkistä polttoainetta Viking Linelle