Hyppää sisältöön

Väitös: Mielenkiintoiset oppimisympäristöt herättävät innostuksen kemiaan

Jyväskylän yliopistossa väittelevän Piia Nuoran väitöskirjassa tutkitaan kemian oppimiskokemuksiin vaikuttavia tekijöitä. Oppimisympäristön muutos vaikuttaa kemian oppimiseen sekä oppijan että opettajan näkökulmasta.

FM, KM Piia Nuoran 21.12.2016 tarkastettavassa väitöskirjassa tutkitaan tapaustutkimusten avulla LUMA-toimintaan liittyvissä ympäristöissä kemian oppimiskokemuksia niin oppijoilla ja luokanopettajilla. Nuoran väitöskirja liittyy Jyväskylän yliopiston kemian laitoksen tarjoamaan LUMA-toimintaan ja sen tutkimuspohjaiseen kehittämiseen.

Nuoran tutkimus selvitti kemian oppimiskokemuksiin vaikuttavia tekijöitä. Tutkimustuloksena saatiin myös tietoa siitä, miten muutokset oppimisympäristössä vaikuttavat kemian oppimiseen. Tulosten mukaan muodollisen kouluopetuksen ulkopuolinen ympäristö tukee kemian oppimista. Oppilaiden innostuminen tarttuu myös opettajiin. Uusi oppimisympäristö myös haastaa opettajat pedagogiseen kehittämiseen.

Piia Nuoran väitöstutkimuksen nimi on Monitapaustutkimus LUMA-toimintaan liittyvissä oppimisympäristöissä tapahtuvista kemian oppimiskokemuksista. Sen tutkimusaineisto koostuu vuosina 2011-2016 tehdyistä kyselyistä, haastatteluista ja kirjoitelmista. Tutkimukseen osallistui 108 oppijaa eri koulutusasteilta ja 53 luokanopettajaa alakoulusta.

Lue lisää LUMA-keskuksen portaalissa.