Hyppää sisältöön

Manu Salmi: Kilpailukyvyn ja osaavan työvoiman varmistaminen ovat kemianteollisuuden ydinasioita

Nokian Renkaiden johtaja Manu Salmella on vankka 20 vuoden kokemus yhtiössä. Nokian Renkaissa on tehty johdonmukaista ja kunnianhimoista vastuullisuustyötä, jossa rimaa nostetaan jatkuvasti. Kemianteollisuus ry:n hallituksen varapuheenjohtajana Manu Salmi nostaa toimialan tärkeimmiksi teemoiksi kilpailukyvyn ja osaavan työvoiman saannin varmistamisen.

– Olen koulutukseltani upseeri ja kauppatieteiden maisteri. Viimeisimpänä päivitin osaamistani Henley Business Schoolissa MBA tutkinnolla. Nokian Renkailla olen työskennellyt jo 20 vuotta mm. logistiikan, myynnin ja hankinnan johtotehtävissä. Viimeisimpänä pestinä toimin konsernin hankintajohtajana ja Nokian Raskaat Renkaat Oy:n ja Nokian tehtaan johtajana. Toimin eurooppalaisen rengas- ja kumiteollisuuden järjestön ETRMA:n hallituksessa. Siellä pyrin edistämään suomalaisen rengas- ja kumiteollisuuden asemaa.

– Nokian Renkaat on kestävän kehityksen edelläkävijä, ei vain rengasteollisuudessa vaan muutenkin globaalissa teollisuudessa. Neljä arvostettua kansainvälistä järjestöä (mm. YK ja WWF) johtavat yrityksille suunnattua Science Based Targets (SBT) -aloitetta, jonka tavoite on sitouttaa yrityksiä kunnianhimoisiin päästövähennyksiin. Nokian Renkaat on ensimmäinen rengasalan yritys, jonka päästövähennystavoitteet saivat SBT:n hyväksynnän. Tavoitteenamme on mm. CO2 -päästöjen vähentäminen tuotannossa, logistiikassa ja käyttämiemme raaka-aineiden valmistuksessa sekä ajoneuvojen päästöjen alentaminen renkaiden vierinvastusta pienentämällä.

– Nokian Renkaat valittiin jo neljättä vuotta peräkkäin Dow Jonesin kestävän kehityksen DJSI World -indeksiin. Yhtiö valittiin myös tiukkarajaisempaan DJSI Europe -indeksiin ja kuuluu näiden valintojen myötä maailman vastuullisimpiin pörssiyrityksiin. Nokian Renkaat sai vastuullisuusarvioinnissa täydet 100 pistettä osioissa, jotka koskivat tuotteiden laadunvalvontaa, ympäristöraportointia, ympäristöpolitiikkaa ja -hallinnointia ja sosiaalista raportointia. 

Manu Salmi on toiminut vuoden 2021 alusta Kemianteollisuus ry:n hallituksen varapuheenjohtajana.

– Uskon, että Kemianteollisuuden jäsenyritykset verkostona pystyvät hyödyntämään toistensa erikoisosaamista. Nokian Renkailla on paljon annettavaa, kun kehitämme suomalaista kemiaa edelläkävijäksi ja vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.

– Keskeisiä teemoja, joihin edunvalvontaa tulisi suunnata ja pyrkiä vaikuttamaan ovat kilpailukyvyn ja koulutetun, osaavan työvoiman saannin varmistaminen. Kemianteollisuudella pitää olla kilpailukykyinen palkkaus, työehdot ja yritysverotus, jotta investoinnit Suomeen voidaan turvata myös tulevaisuudessa. Yhteistyö koulutuksen järjestäjien kanssa, työelämän tarpeiden huomiointi opintosuunnitelmissa ja riittävät opiskelijoiden sisäänottomäärät ovat tärkeitä oikean ja kattavan henkilöstön varmistamiseksi alalle.

– Kemianteollisuuden tulee tukea yrityksiä paikallisten sopimusten tekemisessä työntekijöiden kanssa. Raamit työmarkkinoilla on hyvä olla keskitetysti laadittuja. Usein yrityksillä on kuitenkin liiketoimintaansa liittyviä erityispiirteitä, kuten esimerkiksi sesonkiluonteisuus, joka tehokkuuden maksimoimiseksi vaatii paikallista sopimista joustavuuden saavuttamiseksi.

– Vapaa-aikana liikun paljon luonnossa. Olen metsästänyt 10-vuotiaasta lähtien, jolloin suoritin metsästäjäntutkinnon. Kahden jalkapalloilijan isänä aika kuluu arkisin harjoituksiin ja peleihin kuljettamisessa yhdessä vaimoni kanssa. Tähän kuljettajana toimimiseen on ollut nyt paremmat mahdollisuudet, kun ei ole ollut normaaleja jokaviikkoisia työmatkoja ulkomaille. Golf ja sukellus ovat myös mieluisia aina kun vain aikaa riittää.