Maija Akselasta Suomen ensimmäisen luonnontieteisiin keskittyvän tiedekasvatuksen professori

Uutiset | 04.05.2020

​​​​​​​Helsingin yliopisto on perustanut Suomen ensimmäisen luonnontieteisiin keskittyvän tiedekasvatuksen professuurin. Tehtävään on kutsuttu tutkimusjohtaja, professori, FT Maija Aksela.

Toukokuun alussa uudessa professuurissa aloittaneella Maija Akselalla on hyvin vankka asiantuntemus ja kokemus luonnontieteellisen tiedekasvatuksen ja siihen liittyvän opettajankoulutuksen ja tutkimuksen edistämisestä Suomessa ja ulkomailla. 

Maija Akselan johdolla on Suomeen rakennettu 11 yliopiston yhteyteen 13 luonnontieteellisen tiedekasvatuksen (nk. LUMA-tiedekasvatus) keskuksen verkosto, LUMA-keskus Suomi, jolla on opetusministeriön antama valtakunnallinen tehtävä. Tutkimuspohjaiseen tiedekasvatukseen kuuluvat niin tiedeluokat, tiedekerhot, tiedeleirit ja tiedesynttärit kuin tiedevideot ja tiedeverkkolehdetkin.

LUMA-keskus Suomen artikkelissa Maija Aksela sanoo päämääränään olevan luoda mahdollisuuksia tulevaisuuden tekijöille oppia ja tehdä parempaa maailmaa. Tiedekasvatus kehittää kriittistä ajattelua, ongelmaratkaisukykyä, yhteisöllisyyttä ja luovuutta.

Maija Akselan johtama monitieteinen tutkimusryhmä on tuottanut tiedekasvatuksesta lukuisia kansainvälisiä julkaisuja ja opinnäytetöitä väitöskirjoineen. Niitä on tähän mennessä valmistunut Akselan ohjaamana 15 kappaletta. 

Maija Aksela on ollut keskeinen tekijä kemianluokka Gadolinia, joka on osa LUMA-keskus Suomea. Kemianluokka Gadolin on kohtaamispaikka yrityksille, tutkijoille, opettajille sekä lapsille ja nuorille.

Maija Aksela on saanut työstään muun muassa seuraavat huomionosoitukset:

  • vuonna 1995 vuoden matemaattisten aineiden opettaja -tunnustuksen,
  • vuonna 2005 vuoden luonnontieteilijä -palkinnon
  • vuonna 2008 Naisen teko -kunniamaininnan,
  • vuonna 2009 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon (LUMA-keskus: verkkolehdet Luova ja Jippo)
  • vuonna 2010 J. V. Snellman -tiedonjulkistamispalkinnon, Helsingin yliopisto.

Lue lisää LUMA-keskus Suomen uutisessa. 

Katso myös
Uutiset | 22.05.2020

Nuorten Akatemia hakee kouluvierailijoita kertomaan kemiasta

Uutiset | 12.05.2020

VirtuaaliGadolin - oivaltamista ja oppimisen iloa kemiasta verkossa

Blogit | 04.05.2020

Anni Siltanen: Kymmenen askelta osaamiskilpailukyvyn varmentamiseksi kriisin jälkeen

Blogit | 22.04.2020

Anni Siltanen: Neljä askelta osaamiskilpailukyvyn varmentamiseksi kriisin jälkeen

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Viestintä
Mediayhteydet, toimialatieto ja -brändi, Kemianteollisuuden viestintävaliokunta

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi

@AaltonenSusanna