Hyppää sisältöön

Biotalouden yö rikkoi Heurekan kävijäennätykset

Lähes 10 000 ihmistä tutustui biotalouteen, sen tutkimukseen ja yrityksiin yhden päivän aikana. Kemianteollisuuden yritykset olivat aktiivisesti mukana Biotalouden yössä.

Biotalouden yö 4.12.2015 rikkoi Tiedekeskus Heurekan kaikkien aikojen kävijäennätyksen. Aamusta keskiyöhön kestänyt tapahtuma houkutteli lähes 10 000 kävijää.

Kemianteollisuus ry:n osasto oli ensimmäinen, jonka kävijät kohtasivat sisääntulon jälkeen. Osastolta saadun biotalouden tehtäväkortin pystyi täyttämään eri osastoilla vierailemalla. Osastoille ja muualle Heurekaan piilotetut pallot olivat suosittuja etsimiskohteita etenkin lapsille. Kemianteollisuuden osastolla pystyi myös osallistumaan valokuvakilpailuun Instagramissa.

Kemianteollisuuden jäsenyritykset olivat vahvasti mukana Biotalouden yön aktiviteeteissä. CP Kelco Oy:n osastolla tutustuttiin sellun monipuoliseen käytettävyyteen. Neste Oyj tutustutti kävijät eri tapoihin erottaakasvirasvoja biopolttoaineen raaka-aineiksi. Arizona Chemical Oy:n osastolla perehdyttiin erilaisiin mäntyöljytuotteisiin. St1 Oy: n osastolla tutustuttiin tuulivoimalaan, geotermiseen lämpövoimalaan ja ajettiin aurinkokennopikkuautoilla. Hyvin suosituksi osoittautui myös Smart Chemistry Parkin lautapeli Kemian tähti. Pitkä päivä huipentui keskiyön tulishowhun.

Heurekan Biotalouden yö oli suuri menestys ja antoi tuhansille kävijöille tietoa ja elämyksiä  biotalouden mahdollisuuksista.

 

 

 

 

Lisätietoja

Heureka