Tehtaita kiinni, vienti pysäytetään: poliittisista lakoista mittavat menetykset

Tiedotteet | 26.01.2018

Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry, Teknologiateollisuus ry:

Suomen kolme keskeistä vientialaa − kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus − pitävät erittäin valitettavana, että tehtaita suljetaan laajasti sekä vienti ja tuonti pysäytetään ensi viikolla poliittisilla mielenosoituslakoilla. Yritykset joutuvat kärsijöiksi lakoissa, joilla protestoidaan muun muassa eduskunnan päättämää työttömyysturvan aktiivimallia. Lakoista aiheutuu merkittävät menetykset.

Työtaistelut ovat vakava isku työmarkkinoiden luottamukselle ja sopimusyhteiskunnalle, sillä teollisuudessa on juuri neuvoteltu uudet työehtosopimukset ja sovittu työrauhasta, tähdentävät Kemianteollisuus ry, Metsäteollisuus ry ja Teknologiateollisuus ry.

Lakot uhkaavat perjantaina 2. helmikuuta, jolloin SAK järjestää mielenilmauksen eduskunnan hyväksymästä aktiivimallista.

Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT ilmoitti jo alkuviikosta, että mielenosoitusta vauhditetaan pysäyttämällä tuonti ja vienti vuorokaudeksi. Uusi teollisuuden suurliitto, SAK:lainen Teollisuusliitto, päätti puolestaan perjantaina erittäin laajoista lakoista teollisuuden sopimusaloillaan. Lisäksi toimihenkilöliitoissa on kannustettu osallistumaan mielenilmaukseen myös työaikana. Paperiliitto ei osallistu lakkoon, joten sen jäsenet tulevat työvuoroihinsa normaalisti.

Lakkojen koko laajuutta ei voi vielä arvioida. Toimenpiteet ovat kuitenkin äärimmäisen järeitä ja menetykset mittavia. Lakoilla vaarannetaan työpaikkoja.

Eduskuntaa vastaan suunnatut poliittiset lakot eivät riko Suomessa lain kirjainta. Järeiden painostustoimien kohdistaminen ulkopuolisiin yrityksiin on kuitenkin vastuutonta eikä kuulu sopimusyhteiskuntaan. 

Pelkästään lakon uhka – saati massiiviset lakot – aiheuttaa yrityksille kustannuksia, sillä toimintaa ja kuljetuksia joudutaan organisoimaan mahdollisuuksien mukaan uudelleen. Lisäksi uhat ja lakot aiheuttavat vakavaa haittaa yritysten maineelle, sillä kansainväliset asiakkaat eivät voi luottaa toimituksista annettuihin lupauksiin.

Satamia uhkaa toinenkin lakko

Satamia uhkaa toinenkin työtaistelu kahden viikon kuluttua. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Suomen Merimies-unioni SMU uhkaavat lakolla viidessä keskeisessä vientisatamassa saadakseen oman työehtosopimuksen pienelle työntekijäryhmälle. Lakonuhka ei ratkennut kuluvalla viikolla sovittelussa, joten ministeriö siirsi 29. tammikuuta alkavaksi ilmoitettua lakkoa kahdella viikolla.

Lakonuhkassa on kyse ammattiliittojen keskinäisestä valtapolitiikasta. Se on myös äärimmäinen esimerkki siitä, kuinka suurta kansantaloudellista haittaa ollaan valmiita aiheuttamaan pienen ryhmän vuoksi. Työtaistelutoimista on luovuttava, jotta vientiä ja tuontia ei vaaranneta hyvässä kysyntätilanteessa.  

Lisätiedot:

Johtaja, työelämä Jyrki Hollmén, Kemianteollisuus ry,
puh. 040 746 3687, jyrki.hollmen@kemianteollisuus.fi


Työmarkkinajohtaja Nina Pärssinen, Metsäteollisuus ry,
puh. 040 503 2353, nina.parssinen@forestindustries.fi

Varatoimitusjohtaja, työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen, Teknologiateollisuus ry,
puh. 040 089 4220, eeva-liisa.inkeroinen@teknologiateollisuus.fi

 

 

Katso myös
Blogit | 10.05.2021

Jaana Neuvonen: Palkitsemisella on voimakkaampi vaikutus kuin kontrollilla

Uutiset | 05.05.2021

Vientiteollisuuden raportti kokoaa paikallisen sopimisen käytäntöjä ja mahdollisuuksia

Blogit | 16.04.2021

Sampo Pehkonen: STM:n idea palkka-avoimuudesta ei huomioi EU:n direktiiviehdotusta tai taloudellisia vaikutuksia

Tiedotteet | 15.04.2021

Vientiteollisuus tarjoaa 22 000 nuorelle kesätyöpaikan

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Viestintä
Mediayhteydet, toimialatieto ja -brändi, Kemianteollisuuden viestintävaliokunta

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi

@AaltonenSusanna