Hyppää sisältöön

Kemianteollisuus puoliväliriihestä: Laiha sopu tuo laihat eväät

Suomen tulevaisuuden kannalta olennainen kysymys on julkisen talouden tasapainottaminen kestävällä kasvulla ja työllisyysasteen nousulla, yksityisen sektorin työpaikoilla. Velka voidaan maksaa kasvulla vain, jos Suomesta tehdään yrityksille ja investoinneille houkutteleva ympäristö, ja vienti saadaan vauhtiin. Hallituksen puoliväliriihen tulos on tästä näkökulmasta heikko.

Hallituksen puoliväliriihessä tekemät päätökset liittyen teollisuuden vihreään siirtymään, tutkimukseen, tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan sekä työllisyysasteen nousuun ovat laihoja. Työllisyystoimet ovat täysin riittämättömät. Rikkomalla menokehykset rapautetaan myös luottamusta Suomen kykyyn hoitaa talouttaan.

 − Vain yksityisen sektorin menestyksen ja työpaikkojen kautta voimme vahvistaa julkista taloutta ja luoda edellytykset hyvinvointivaltion kestävälle rahoitukselle myös jatkossa, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

 − Vihreässä siirtymässä teollisuuden päästöttömän sähkön tarve kasvaa merkittävästi, ja siksi sähkön kokonaishinta on olennainen osa investointipäätöksiä. Hallituksen riihessä esittämä sähköistämisen tuki näyttää toteutuvan tavalla, joka heikentää Suomen kilpailukykyä suhteessa kilpailijamaihin, Mika Aalto jatkaa.

 − Jo ennen koronaa Suomi on ollut jäljessä hallitusohjelman tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotavoitteista. Käsillä on suuri teknologinen murros, jossa Suomen on oltava mukana. Hyvä että hallitus pitää kiinni 4 % BKT-tavoitteesta, mutta puoliväliriihen anniksi näyttää jäävän parlamentaarisen työryhmän perustaminen, mikä lykkää varsinaisia päätöksiä myöhemmäksi, Mika Aalto jatkaa.

 − Nyt esitetyt työllisyystoimet ovat täysin riittämättömiä ja osin konkretia selviää vasta hallituskauden lopussa. Merkittävät julkista taloutta vahvistavat työllisyystoimet jäävät uupumaan. Alkuperäistä 75 %:n työllisyystavoitetta siirretään nyt seuraavalle hallitukselle. Työperäisen maahanmuuton lisääminen ja jatkuvaan oppimiseen panostaminen ovat hyviä tavoitteita, mutta esimerkiksi jatkuvan oppimisen työllisyysvaikutusten suuruus herättää lähinnä kysymyksiä, sanoo Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä.

 

Lisätiedot

Kemianteollisuus ry

Mika Aalto, toimitusjohtaja, 050 438 9247, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, kuvalinkki

Minna Etu-Seppälä, johtaja, Työelämä, 040 778 0182, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi, kuvalinkki

 

Katso lisää

Ala numeroin – toimialagraafit
kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq