Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskeva neuvottelutulos hyväksytty

Kemianteollisuuden ja Ylemmät toimihenkilöt YTN:n hallitukset ovat hyväksyneet kemianteollisuuden ylempiä toimihenkilöitä koskevan neuvottelutuloksen.

Palkankorotuksen tasosta, ajankohdasta ja kohdentamisesta on mahdollista sopia yrityskohtaisesti ottaen huomioon yrityksen taloustilanne, tilauskanta ja työllisyystilanne. Mikäli muusta ei ole sovittu 15.4.2022 mennessä, korotetaan ylempien toimihenkilöiden palkkoja 1.5.2022 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta lukien 1,0 %:n suuruisella yleiskorotuksella. Tämän lisäksi palkkoja korotetaan 0,8 %:n suuruisella yrityskohtaisella erällä. Mikäli yrityskohtaisen erän käyttämisestä ei sovita paikallisesti toisin, kohdentaa työnantaja kyseisen erän.

Uutta työehtosopimuksessa on se, että yrityskohtainen erä on mahdollista kohdentaa aikavälillä 1.5.2022 – 31.10.2022 esim. yrityksen meriittikorotuskierroksesta tai vuosikellosta johtuen maksamalla viivästymisestä työehtosopimuksessa sovittu kertakorvaus. Sopimuskausi on 1+1 vuotta. Jälkimmäinen vuosi on ns. optiovuosi ja vuoden 2023 palkankorotuksista neuvotellaan liittojen välillä lokakuun 2022 loppuun mennessä. Neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta käytiin hyvässä ja rakentavassa hengessä.   

Kemianteollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksen piiriin kuuluu noin 9 000 ylempää toimihenkilöä.

 

Lisätietoja: 
Juha Teerimäki, johtava lakimies, Työelämä, puh. 043 850 0928, juha.teerimaki@kemianteollisuus.fi