Kemianteollisuuden viennissä hyvää kasvua − suhdanneodotukset ovat kääntyneet laskuun

Tiedotteet | 17.12.2018

Kemianteollisuuden vienti on ollut vuoden 2018 hyvässä 8 prosentin kasvuvauhdissa. Myös kotimaan liikevaihto on noussut. Alan yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat yhä tavanomaista parempia, mutta syksyn aikana odotukset ovat kääntyneet laskuun.

Kemianteollisuuden liikevaihto ja vienti jatkoivat kasvuaan vuoden kolmannella neljänneksellä edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Tavaravienti oli 3,07 miljardia, ja kasvoi 8 prosenttia edellisvuodesta. Tammi-syyskuussa viennin kasvua oli samoin 8 prosenttia. Vienti on nyt noin miljardin kuukausi- eli 12 miljardin vuositasolla. Viennin kasvu on jatkunut vuodesta 2016.

Öljytuotteiden osuus kemianteollisuuden viennistä on noin 40 prosenttia. Tammi-syyskuussa öljytuotteiden viennin arvo kasvoi 15 prosenttia, peruskemian tuotteiden 4 prosenttia ja kumi- ja muovituotteiden 4 prosenttia. Sen sijaan lääkevienti laski 6 prosenttia.

Kemianteollisuuden yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat vielä positiivisia, mutta odotukset ovat kääntyneet laskuun. EK:n viimeisimmän Suhdannebarometrin mukaan yritykset ennakoivat sekä tuotannon että henkilöstömäärän säilyvän suunnilleen ennallaan lähikuukausina.

 

Kohti hiilineutraalisuutta −sähkön merkitys kasvaa entisestään

Sähkön rooli tulee korostumaan entisestään matkalla kohti hiilineutraalisuutta. Yhteiskunnan sähköistyminen tulee vaatimaan teollisten investointien lisäksi mittavia investointeja uusiutuviin ja päästöttömiin energiaratkaisuihin sekä energian talteenottoon ja varastointiin.

"Päästöttömän, varmasaantisen ja hinnaltaan kilpailukykyisen sähkön saatavuus tulee olennaisesti vaikuttamaan siihen, missä teollisuuden uudet teknologiat otetaan käyttöön ja minne tuotannolliset investoinnit tehdään", sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

 

Yrityksille kannusteet tehdä tutkimusta ja tuotekehitystä Suomessa

Suomi tarvitsee fiksua ja innovatiivista teollisuuspolitiikkaa, joka rakentuu kestävälle kehitykselle ja Suomen vetovoimaisuudelle teollisuuden tutkimus-, tuotekehitys-, investointi- ja tuotantomaana.

"Suomen kannalta on olennaista, että yritysten tutkimus-, tuotekehitys- ja innovaatiotoiminta tehdään juuri täällä Suomessa. Tämä edellyttää sekä menestyvää tuotannollista toimivaa että houkuttelevaa TKI-ympäristöä, jossa julkista rahoitusta ohjataan yrityslähtöisesti ja kumppanuuksia rakentaen", sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Lisätiedot

Kemianteollisuus ry

Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, puh. 050 438 9247

Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi,  puh. 040 593 4221

 

Kuvalinkit
Mika Aalto
https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/toimitusjohtaja

 

Katso lisää

Ala numeroin - toimialagraafit

http://www.kemianteollisuus.fi/fi/tietoa-alasta/ala-numeroin-graafit/

 

Kemia – osa hyvää elämää

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Slideshare: www.slideshare.net/Kemianteollisuusry

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.

Liitetiedostot

Katso myös
Uutiset | 03.01.2019

Kiilto täyttää sata vuotta

Uutiset | 17.12.2018

NorNickel Harjavalta hakee sponsoroinnin yhteistyökumppaneita vuodelle 2019

Uutiset | 12.12.2018

Neste investoi uusiutuviin tuotteisiin Singaporessa

Tiedotteet | 28.11.2018

Vientiteollisuuden taloudelliset vaikutukset Suomessa: Yli 46 % bruttokansantuotteesta, lähes 1,1 miljoonaa työpaikkaa

Avaa kuvapankki

Tilaa uutiskirje

Mediayhteys

Susanna Aaltonen
Johtaja, Vaikuttaminen
KTM, VTK

+358 40 593 4221

susanna.aaltonen­@kemianteollisuus.fi