Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden vaaliteemat − Tavoitteena hyvinvoiva Suomi!

Paremmalla sääntelyllä ja yhteistyöllä fiksua, innovatiivista ja kestävää teollisuuspolitiikkaa.

Kemianteollisuus haluaa herätellä keskustelua Suomen vetovoimaisuudesta ja teollisuuspolitiikasta. Uskomme, että paremmalla sääntelyllä ja yhteistyöllä; fiksulla, innovatiivisella ja kestävällä teollisuuspolitiikalla voimme luoda Suomeen lisää hyvinvointia ja olla mukana ratkaisemassa globaalia ilmastohaastetta.

Kemianteollisuus on 12 miljardin euron vuosiviennillä Suomen suurimpia vientialoja. Yksi kemianteollisuuden työpaikka luo lähes kaksi muille aloille. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

”Kemianteollisuus on globaalisti kasvava ala, jolla on ratkaiseva rooli monissa isoissa haasteissa, kuten ilmastonmuutos, ikääntyminen ja kestävä luonnonvarojen käyttö. Kansainvälisillä pelikentillä tarvitsemme sekä uusiutumista että kustannuskilpailukykyä. Suomen kannalta olennaista on se, minne uudet investoinnit syntyvät ja millaisen siivun saamme kasvusta”, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Kemianteollisuuden pääteemat

Olemme avanneet kotisivuillemme Hyvinvoiva Suomi -kokonaisuuden, josta löydät vaaliteemojen tarkemman sisällön ja aineistot.

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry
Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, 050 438 9247
Susanna Aaltonen, johtaja, Vaikuttaminen, susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi, 040 593 4221

KMPG 2017, Kemianteollisuuden taloudelliset vaikutukset

 

Kemia – osa hyvää elämää

kemianteollisuus.fi
Twitter: @Kemianteollisuu
Slideshare: www.slideshare.net/Kemianteollisuusry
Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs
Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.