Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamies ei tue yhdyskuntajätevesidirektiivin tuottajavastuumallia

Euroopan unionin tuomioistuimen julkisasiamies antoi ratkaisuehdotuksensa asiassa C-193/25, joka koskee EU:n yhdyskuntajätevesidirektiivin (UWWTD) (EU) 2024/3019 laajennettua tuottajavastuuta. Julkisasiamies suosittelee kumoamaan direktiivin säännökset, joiden nojalla lääke- ja kosmetiikkateollisuus velvoitetaan rahoittamaan vähintään 80 prosenttia jätevesien mikroepäpuhtauksien poistamiseksi tarvittavista kustannuksista.
Julkisasiamiehen mukaan direktiivin taustalla oleva selvitys, jonka perusteella toimialojen osuus jätevesien niin sanotusta toksisesta kuormasta määritettiin, sisältää merkittäviä puutteita. Laskennassa on huomioitu muun muassa aineita, joiden käyttö on kyseisillä toimialoilla kiellettyä, aineita, joita toimialat eivät käytä lainkaan, sekä aineita, joita käytetään laajasti myös muilla toimialoilla. Lainsäädännön valmistelussa ei myöskään tehty tieteellisesti kestävää vertailua muihin mikroepäpuhtauksien päästölähteisiin, vaikka niitä syntyy merkittävästi myös muilta toimialoilta ja useista eri lähteistä. Tämän vuoksi julkisasiamies katsoo, että kahden toimialan valinta ainoiksi kustannusten kattajiksi perustuu ilmeiseen arviointivirheeseen.
Kemianteollisuus ry pitää ratkaisuehdotusta tervetulleena. Ympäristövastuun kustannusten kohdentamisen on perustuttava tosiasialliseen, tieteellisesti osoitettuun osuuteen päästöistä ja noudatettava EU-oikeuden saastuttaja maksaa -periaatetta. Ratkaisuehdotus tukee myös suhteellisuusperiaatetta ja yhdenvertaista kohtelua, joiden on oltava EU-sääntelyn lähtökohta erityisesti silloin, kun sääntely kohdistaa merkittäviä taloudellisia velvoitteita rajatulle joukolle toimijoita.
Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus ei sido unionin tuomioistuinta, ja EUT antaa asiassa lopullisen tuomion. Julkisasiamiehen rooli on antaa asiassa riippumaton oikeudellinen kannanotto, ja unionin tuomioistuin ratkaisee asian lopullisesti vasta myöhemmin.
Ratkaisuehdotus: https://infocuria.curia.europa.eu/tabs/document/C/2025/C-0193-25-00000000RD-01-P-01/CONCL/325980-FI-1-html
Katarina Dahlman
Johtava asiantuntija +358 40 570 8595 katarina.dahlman@kemianteollisuus.fi Näytä yhteystiedot



