Hyppää sisältöön

Kemianteollisuuden tilannekatsaus: Koronan aallot lyövät pitkälle ensi vuoteen, Suomen talous nousee vain investoinneilla

Kemianteollisuuden liikevaihdosta ja viennistä on leikkaantunut tammi-syyskuussa lähes viidennes, ja puolet yrityksistä arvioi liikevaihtonsa laskevan myös ensi vuonna. Pidemmällä aikavälillä nähdään myös valoa tunnelissa. Suomen kestävän kasvun ohjelma yhdessä työllistämiseen kannustavan politiikan kanssa luovat mahdollisuuden investoida ja nousta koronasta.

Kemianteollisuuden vienti laski tammi-syyskuussa 2020 noin 1,5 miljardia eli 16 % verrattuna edellisvuoteen. Yritysten tilanteet vaihtelevat. Lasku jatkuu, mutta jäsenkyselyn mukaan alkukesän jyrkin pudotus ja yritysten arviot ovat tasaantuneet. Yrityksistä 73 % arvioi vuoden 2020 liikevaihdon laskevan verrattuna odotuksiin ennen koronaa ja 50 % arvioi vuoden 2021 liikevaihdon laskevan vuoteen 2020 verrattuna. Investoinneissa on nähtävillä pieniä valopilkkuja, ja useampi kemian alan yritys on kertonut syksyn aikana investointiuutisia.

− Vientiteollisuuden vaikea tilanne tulee jatkumaan vielä pitkälle ensi vuoteen. Tulevan toipumisen kannalta olennaista on, miten otollisen maaperän Suomi onnistuu luomaan uusille teollisille investoinneille, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

− Suomen kestävän kasvun osaksi tarvitaan miljardin kokoluokkaa oleva teollisuuden investointeja vauhdittava ohjelma, Mika Aalto jatkaa.

− EU:n elpymisrahasto on Suomelle iso mahdollisuus, kunhan se kohdennetaan teollisuuden uudistumiseen ja uusien teknologioiden käyttöönottoon. Yritysten viesteissä nousee nyt kasvavissa määrin huoli Suomen velkaantumisesta ja nousevasta kustannus- ja verotasosta. Yritysten kilpailukyky tulisi nähdä vihreän siirtymän mahdollistajana, Mika Aalto jatkaa.

 

Työllisyystoimet vievät väärään suuntaan

Hallituksen työllisyystavoite karkaa yhä kauemmaksi, vaikka yritykset tekevät vaikeassa tilanteessa kaikkensa, jotta voisivat työllistää nyt ja jatkossa. Lähes 80 % kemianteollisuuden yrityksistä on onnistunut vielä välttämään irtisanomiset koronakriisissä.

− On todella huolestuttavaa, että hallitus kriisin keskellä edistää useita byrokratiaa ja kustannuksia lisääviä sekä yritysten kilpailukykyä ja työllistämiskykyä heikentäviä työlainsäädäntöhankkeita, Kemianteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä sanoo.

 

Liikematkustus vähenee ja digiratkaisut nousevat korona muuttaa toimintaa pysyvästi

Kemianteollisuuden marraskuun lopussa tekemän jäsenkyselyn mukaan lähes 90 % yrityksistä arvioi liikematkustamisen vähentyvän pysyvästi. Koronakriisi on vauhdittanut etätyöskentelyä ja etäyhteyksien käyttöä ja lisännyt digiratkaisuja myös asiakaspinnassa.

 

 

Lisätietoja

Kemianteollisuus ry

Mika Aalto, toimitusjohtaja, mika.aalto@kemianteollisuus.fi, 050 438 9247
Kuvalinkki: https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/toimitusjohtaja

Minna Etu-Seppälä, johtaja, Työelämä, minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fi, 040 778 0182
Kuvalinkki: 
https://kemianteollisuus.studio.crasman.fi/bank/julkinen_mediapankki/henkilosto/minna_etu-seppala

Susanna Aaltonen, johtaja, Viestintä, susanna.aaltonen@kemianteollisuus.fi, 040 593 4221

Katso lisää

Kemianteollisuuden jäsenkysely 23.-24.11.2020

Toimialakatsaus 2.12.2020

Katsausinfon esitykset

Ala numeroin – toimialagraafit

 

kemianteollisuus.fi

Twitter: @Kemianteollisuu

Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs

Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq 

Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista.

Kemianteollisuuteen lasketaan Suomessa kemian prosessiteollisuus, öljytuotteet sekä muut kemian tuotteet kuten lääkkeet, kosmetiikka, pesuaineet, maalit, muovi- ja kumituotteet.

Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 13 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä.