Hyppää sisältöön

Johdonmukaista teollisuuspolitiikkaa ja satsauksia kasvuun

Vientiteollisuus odottaa, että maan hallituksen päätökset huhtikuun kehysriihessä tukevat talouskasvua, helpottavat kasvavaa osaajapulaa ja luovat pohjaa uusille investoinneille. Valtiontalouden liikkumavara tulee käyttää osaamiseen, koulutusjärjestelmän kehittämiseen sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseen. Hallituksen on pidettävä kiinni lupauksestaan olla lisäämättä teollisuuden kustannuksia ja sääntelyä.

Kemianteollisuus, Metsäteollisuus ja Teknologiateollisuus muistuttavat, että vientiteollisuuden verorasitusta tai muitakaan kustannuksia ei pidä kasvattaa eikä luoda epävarmuutta spekuloimalla esimerkiksi energia- ja polttoaineverojen korotuksilla. Energia- ja logistiikkakustannukset rasittavat Suomen kustannuskilpailukykyä enemmän kuin kilpailijamaissa, sillä tuotantolaitokset sijaitsevat kauempana markkinoista. Energian hinta teollisuudelle on jo nyt Suomessa korkeampi kuin tärkeimmissä kilpailijamaissa. Myös väylien kunnosta pitää huolehtia ja korjausvelka taittaa laskuun.

Tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta tarvitsee pikaisesti uuden vaihteen, sillä Suomi on jäänyt pahasti jälkeen kilpailijamaista. Julkisen rahoituksen osuus yritysten TKI-investoinneista on Suomessa vain 3 prosenttia, alle puolet OECD:n keskiarvosta. Lisärahoitusta tarvitaan heti vauhdittamaan julkisen ja yksityisen sektorin TKI-yhteistyötä. Julkinen rahoitus tulee kohdentaa niin, että rahoitus houkuttelee uusiin investointeihin ja tukee yritysvetoista tutkimus- ja kehitysyhteistyötä Suomessa.

Työvoimapula on kasvava ongelma ja vakava uhka talouskasvulle. Koulutusjärjestelmää tulee kehittää pitkäjänteisesti koulutustarveselvitysten pohjalta, mutta päätöksiä on syytä tehdä jo kehysriihessä. Helpotusta osaajapulaan saadaan muun muassa varmistamalla riittävä rahoitus ammatilliseen koulutukseen, lisäämällä muunto- ja täydennyskoulutusta, tekemällä työperäinen maahanmuutto sujuvaksi sekä kotouttamalla ulkomaiset opiskelijat Suomeen.

Kemianteollisuus, metsäteollisuus ja teknologiateollisuus tuovat 90 % Suomen tavaraviennin tuloista sekä 80 % tavara- ja palveluviennin tuloista. Vientiteollisuus odottaa päättäjiltä johdonmukaista ja pitkäjänteistä teollisuuspolitiikkaa sekä lupausten pitämistä. Kaikkien päätösten on lisättävä Suomen houkuttelevuutta investointikohteena ja yritysten kilpailukykyisenä sijaintipaikkana.

Lisätietoja

Timo Leppä, toimitusjohtaja, Kemianteollisuus ry, puh. 050 301 6800
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. (09) 132 6600
Jorma Turunen, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuus ry, puh.  050 044 5444