Kemianteollisuuden lausunto Työ- ja elinkeinoministeriön asetuksesta Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksullisista suoritteista

Kannanotot | 23.11.2015

Lausunto TEM/1737/03.10.01/2015 annettu 16.11.2015

Kemianteollisuus ry:n mielestä on hyvä, että sen jäsenyritysten päätoimialoihin liittyviin maksuihin ei ehdoteta merkittäviä korotuksia. Biosidiasetuksen valmiiksi korkeat maksut kohdistuisivat erityisesti pienillä markkinoilla toimiviin pk-yrityksiin. Kemianteollisuus on huolissaan biosidivalmisteiden tuottajien ja maahantuojien kyvystä jatkaa liiketoimintaansa. Pahimmillaan korkeat lupamaksut voivat johtaa kilpailuvääristymään, valmisteiden saatavuusongelmiin ja jopa yhteiskunnan kannalta tärkeiden toimintojen vaarantumiseen.

Työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt lausuntoa uudesta Tukesin maksuasetuksesta. 

Euroopan kemikaalivirasto on tehnyt yhteenvedon jäsenmaiden, Norjan, Islannin ja Sveitsin biosidivalmisteiden kansallisten lupien määristä 2013-2015. Valmistelupia on haettu merkittäviä määriä vasta puunsuoja-aineista ja jyrsijämyrkyistä, mutta yhteenvedon mukaan hakemuksia Suomeen tehdään huolestuttavan vähän. Olemme EU jäsenmaiden ja ETA-alueen maiden joukossa neljänneksi huonoimmalla sijalla, takanamme ovat Kypros, Malta ja Islanti.

Komissio julkaisi keväällä 2015 vertailun biosidiasetuksen maksuista eri jäsenmaissa. Biosidivalmisteiden lupien maksut eivät täysin selitä Suomen sijoitusta lupien määrää kuvaavalla listalla, mutta on kuitenkin huomattava, että 16 selvityksessä tarkastellun maan biosidivalmisteen lupamaksu on alle 20 000 euroa, kun Tukesin vähimmäismaksu on 30 000 Euroa. Vastavuoroisen hyväksymisen maksu on 19 maassa pienempi kuin Tukesin vähimmäismaksu 6000 euroa. 

Suorassa maksujen suuruuden vertailussa ei käy ilmi luvanhakuun yrityksille tärkeää parametria, markkinoiden kokoa, eli millaista tuottoa on luvanhakemisen kustannukselle odotettavissa. Myös lupaa hakevien yritysten resurssit on huomioitava vertailussa. Muutamissa vertailun maissa on pienemmät maksut PK-yrityksille. Suomessa kotimaisella pohjalla toimivat biosidivalmisteiden valmistajat ovat valtaosin PK-yrityksiä, joille esim. 30 000 euron maksu valmistetta kohden on liian korkea kynnys toiminnan jatkamiseen tai uusien tuotteiden markkinoille saattamiseen.

Kemianteollisuus ry ehdottaa, että varsinkin biosidivalmistehyväksyntään liittyviä maksuja kohtuullistetaan. Liian pieni biosidivalmisteiden markkina aiheuttaa kilpailunvääristymää, saattaa johtaa joidenkin valmisteiden saatavuusongelmiin ja haitata yhteiskunnan kannalta tärkeitä toimintoja esim. hygienian osalta. Tuotekehitys ja innovaatiot törmäävät myös kalliiseen aloituskustannukseen.

Toimijoiden kannalta liian korkea hintataso johtaa harvempiin lupahakemuksiin, jolloin myöskään Tukesin maksukertymätavoitteet eivät toteudu.

Lopuksi Kemianteollisuus ry toteaa, että joidenkin kasvinsuojeluaineita koskevien lupamaksujen ylärajoja on nostettu.  Koska maksujen vaihteluväli kasvaa, luvanhakijan on entistä vaikeampi arvioida luvanhakemisen taloudellista kannattavuutta. 

Kemianteollisuus ry

Juha Pyötsiä

Katso myös
Uutiset | 27.01.2017

Orionin Reijo Salonen on vuoden 2017 teknologiajohtaja

Uutiset | 23.01.2017

MAOLin Neljän tieteen kisojen parhaimmisto palkittiin Helsingissä

Uutiset | 20.01.2017

Seuraavat viikot ovat valtakunnallisia LUMA-viikkoja

Uutiset | 16.01.2017

Teknologian tutkimuskeskus VTT 75 vuotta