Vesa Kärhä: Kun ei ole, mitä ostaa
Tuotantohäiriöt valtamuovien toimituksissa EU-alueella ovat yleistyneet. Vuoden 2015 tammi-ja kesäkuun välissä alan tehtaat ilmoittivat yli 40 force majeure -tuotantohäiriöstä. Mistä on kyse?
Yhtenä selityksenä on esitetty eurooppalaisen muoviteollisuuden alasajoa. Moni jäljellä oleva yksikkö piiputtaa elinkaarensa päässä, eikä muovien tuonnilla voida nopeasti paikata puutetta.
Keväällä 2015, keskellä edullisen öljyn ja kaasun tarjontaa ja suhteellisen normaalissa kysyntätilanteessa, osa muoviteollisuuden asiakkaista pettyi: muoviraaka-ainetta ei vain ollut. Tämä taas nosti muovien hinnat historiallisen korkealle. Jatkuessaan muovien puute olisi näkynyt hankalasti koko Euroopassa – kaikkihan muoveja tarvitsevat. Merkkejä tasapainottumisesta alkoi onneksi tulla kesän lopussa .
Globaalin ja hyvin verkostoituneen maailmantalouden pitäisi toimia paremmin kuin paikallinen ja suljettu järjestelmä – periaatteessa. Vaikuttaa kuitenkin, ettei Euroopan talousaluekaan ole riittävän laaja tai monipuolinen markkina-alue suojaamaan ainakaan muovien omaa jalostus- ja asiakasketjua.
Saatavuushäiriöitä pitäisi pystyä eliminoimaan pitämällä tuotanto ja rakenteet kunnossa ja kysyntää tyydyttävällä kilpailukykyisellä tasolla. Jos paikallinen raaka-ainetuotanto ei riitä tai on liian arvokasta käyttää, pitää resursseja voida helpommin tuoda muualta. Siksikin TTIP ja vapaakauppasopimusmaailma ylipäätään ovat tärkeitä teollisuudellemme.
Suomessa kansallisella huoltovarmuustoiminnalla ja -suunnittelulla on vahvat perinteet. Kemianteollisuus hoitaa asiaa ns. valmiuspoolien kautta yhteistyössä Huoltovarmuuskeskuksen kanssa. Huoltovarmuus voi toimia hallintavälineenä häiriötilanteissa. EU-tasolla ei laajamittaista yrityslähtöistä huoltovarmuussuunnittelua ole, paria kriittistä poikkeusta lukuun ottamatta. On ehkä uskottu, että kysyntä ja tarjonta vapaassa kilpailussa kohtaavat parhaalla mahdollisella tavalla. Keväät 2015 osoitti, että muoviraaka-aineet todellakin voivat loppua.
