Onerva Aalto: Tuhkastako nousee kiertotalouden feenikslintu?
Lapioin mökillä saunan pesästä tuhkaa metalliämpäriin. Ämpäri täyttyi. Isoisä lannoittaisi sillä taimia. Polttamisen sivutuotteena syntyvä jäännösmateriaali, tuhka, onkin tunnettu superraaka-aineena korkean ravinnepitoisuutensa vuoksi. Taruissa siitä syntyy feenikslintu ja monipuolisen lannoitehyödyntämisen lisäksi tuhkalla korvataan luonnon kiviaineksia maarakentamisen raaka-aineena. Mutta mitä teollisuuden polttoprosessien sivuvirtana syntyvälle tuhkalle tehdään? Jäännöstuhka on määrällisesti merkittävä materiaalivirta: sitä syntyy teollisuuden polttoprosessien sivuvirtana tuhansia tonneja. Eli aika monta ämpäriä!
Tuhkan teollinen hyötykäyttö voisi olla kiertotalouden kannalta merkityksellistä sen lukuisten hyvien ominaisuuksien vuoksi. Jätteiden kierrätys ja muiden jäännösmateriaalien käyttö uusioraaka-aineena on olennaisessa osassa, kun puhutaan molekyylitason materiaalien kierrosta.
Tuhkan hyötykäytölle on teollisuudessa kiinnostusta. Tuhka on kuitenkin vaativa jäännösmateriaali. Jäännösmateriaalien hyötykäytössä on kaksi perustavanlaatuista tavoitetta: korkea kierrätysaste ja turvallisuus. Ne ovat usein keskenään ristipaineessa. Vaikka kuinka halutaan saada tuhka kiertoon, ei kierron turvallisuudesta voida joustaa. Kiertävien aineiden riskinhallinnan täytyy olla asianmukaista.
Ongelma on, ettei tuhkaa sisältävien jätevirtojen alkuperää ja sisältöä tunne täydellä varmuudella edes luonnontieteilijä. Lainsäädännöllisestä näkökulmasta onkin kimurantti kysymys, millaiset säännöt hyötykäyttöön kelpaaville materiaaleille voidaan luoda, kun kukaan ei tunne ihan tarkasti sääntelyn kohdetta.
EU:n vaaraperusteisen lähestymistavan seuraukset
EU-lainsäädännössä on menty vaara edellä. Tämä selittyy sillä, että on olemassa huolta aiheuttavia aineita, jotka ovat omiaan vaarantamaan ihmisten terveyttä ja ympäristön suojelun toteutumista. Näiden aineiden tunnistettavuus ja jäljitettävyys on välttämätöntä.
Kun tapauskohtaisesti arvioidaan tuhkan hyödyntämispotentiaalia, keskeiseksi nousee erottelu vaaran ja riskin sekä riskinhallintatoimenpiteillä torjuttavissa olevien riskien välillä. Asia kuulostaa abstraktilta, mutta se on ikään kuin todennäköisyyslaskentaa määritellyn normikehikon puitteissa. Useat muuttujat tulee huomioida tuhkan hyötykäytön arvioinnissa. Näitä ovat esimerkiksi käytetty polttomenettely, tuhkan raskasmetallipitoisuus ja sijainti suhteessa hyödyntämiskohteeseen.
Kun mennään vaara edellä ja tavoitteena on välttää kaikki riskit, on lopputuloksena erittäin monimutkaista lainsäädäntöä – ja paljon. Käytännössä: jos yritys ottaa tuhkan hyötykäytön hoidettavakseen, sille muodostuu samalla laajoja selvilläolovelvollisuuksia sekä hallinnollisia- ja kustannusesteitä esimerkiksi rekisteröinnistä. Siksi usein on niin, että yrityksille on vielä nykyään edullisempaa dumpata tuhka rekoilla kaatopaikalle. Tuhkan kaltaisten kiertotalouden superraaka-aineiden kierron näkökulmasta on nykyisellä toimintaympäristöllä muutostarve. Oikeudellisia ohjauskeinoja tulisi uudelleenarvioida ottaen huomioon niiden kokonais- ja yhteisvaikutukset.
Kunpa maailman voisikin korjata lainsäädännöllä!
Tuhkan hyötykäyttö on esimerkki siitä, kuinka kokonaisoptimoitujen sääntelyratkaisujen löytäminen on haastavaa, vaikka tarkasteltavana olisi vain yksi jäännösmateriaali, kuten tuhka. Käytännössä sääntely joudutaan loppujen lopuksi perustamaan luonnontieteellisiin arvioihin. Aineiden mahdollisista vaikutuksista ympäristöön ja ihmisten terveyteen kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa ei voida saada täyttä varmuutta ennakkoon.
Lainsäädännön toimeenpanon jälkeiseen vaikutusten arviointiin tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Työ ei lopu, kun pykälät tupsahtavat maailmaan. Jälkikäteisseurannan kautta toimeenpannun uudistuksen vaikutuksia voidaan kartoittaa: tunnistaa ongelmakohtia, ennakoimattomia sivuvaikutuksia ja ryhtyä tarvittaessa korjaaviin toimenpiteisiin. Laki on keino vaikuttaa yhteiskuntaan. Jos keinolla ei saavuteta asetettuja tavoitteita, sitä tulee tämän seurantatiedon perusteella muuttaa.
Kiertotaloutta kutsutaan materiaalien vallankumoukseksi. Syystä. Kyseessä on hurjan kokonaisvaltainen muutos. Sitä suunnitellessa täytyy myös uskaltaa ajatella asioita aivan uudella tavalla. Pulmaa ei ratkaise juridiikka, kemia tai muukaan tieteenala yksin. Tekijöiden täytyy ajatella yhdessä. Muuten potentiaaliset raaka-aineet jäävät kaatopaikoille kököttämään ja kiertotalouden feenikslinnut eivät pääse lentoon!
