Kemianteollisuuden kommentti kunta-alan neuvotteluista: Nyt on aikalisän paikka

Blogit | 11.05.2022

Kunta-alan neuvotteluissa nähtiin keskiviikkona merkittävä käänne, kun sovittelijalautakunnan tekemä sovintoehdotus kaatui hoitajaliittojen hylkäykseen. Kokeneen työmarkkinaneuvottelijan kommenttia Twitteristä lainaten: Oli Suomen kilpailukyvylle siunaus, että esitys kaatui.

Miksi? Koska kaatunut sovintoesitys ei huomioi Suomen työmarkkinajärjestelmän rakennetta. Nyt on aika ottaa aikalisä ja edetä maltilla. Viennin päänavauksen mukainen taso olisi kelvattava myös kuntapuolelle samalla tavalla kuin miljoonalle muullekin palkansaajalle.

Mikäli sovintoesitys olisi mennyt sellaisenaan läpi, riski palkkakilpailulle olisi ollut erittäin suuri. Se olisi puolestaan kiihdyttänyt inflaatiota.

Lisäksi on huomioitava, että sote-alueiden palkkaharmonisointi tulee jo korottamaan hoitohenkilökunnan palkkoja. Tämä pitää huomioida pohjalla, kun palkkaratkaisua mitoitetaan.

On hämmentävää, että muun muassa Kemianteollisuuden palkkaratkaisu oli kytketty astinlautana julkisen puolen paremmille korotuksille. On absurdia olettaa, että jatkossa avausratkaisuja syntyy, kun tiedossa on jo etukäteen, että muut kävelevät tason yli.

Lisäksi palkankorotusten minimitasojen naulitseminen kiinni useammaksi vuodeksi, ilman että on mitään käsitystä siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, on ennenkuulumatonta. Viime vuosien – ja viime kuukausienkin – akuutit ja kansainväliset kriisit ovat opettaneet, että maailma ja taloustilanne voivat muuttua hyvin nopeasti.

Vientiteollisuuden kustannuskilpailukyky on hyvinvointivaltion edellytys. Ei toisteta vuoden 2007 virheitä. Ymmärrys kuntapuolen ratkaisun vaikutuksesta koko suomalaiseen työmarkkinajärjestelmään olisi syytä käsitellä ja analysoida perin pohjiin. Nyt iso kuva unohtui.

Minna Etu-Seppälä
Johtaja, Työelämä

@etusemi

Katso myös
Uutiset | 13.05.2022

Kysely kesätyöntekijöille: Tulevaisuuden työpaikka kemian aloilla

Tiedotteet | 29.04.2022

Vientiteollisuus tarjoaa kesätyöpaikan yli 24 000 nuorelle

Blogit | 08.04.2022

Minna Etu-Seppälä: Mistä on kemianteollisuuden paikallinen sopiminen tehty?

Blogit | 31.03.2022

Anni Siltanen: Kesätyö on erittäin tärkeä sekä tekijälle että yritykselle