Hyppää sisältöön

Maija Pohjakallio: Kiertotaloudessa eivät yksinpelaajat menesty

Komissio julkaisi 2.12.2015 tiedonannon tavoitteenaan vauhdittaa kiertotaloutta. Suunta on oikea, sillä kiertotalous on tie kohti nykyistä kestävämpää kehitystä ja suuri taloudellinen mahdollisuus.

Keskeinen kysymys on, miten onnistumme Suomessa tuomaan erilaisia osaajia ja osaamista yhteen. Kiertotaloudessa eivät yksinpelaajat menesty. Myös komission tiedonannossa kannustetaan yhteistyöhön ja teollisten symbioosien rakentamiseen. Tässä kemianteollisuus on yksi edelläkävijöistä: alalla on toimivia teollisia symbiooseja muun muassa Kokkolassa ja Porvoossa ja hyödynnetään sivu- ja jätevirtoja myös muilta toimialoilta, kuten metsä- ja elintarviketeollisuudesta.

Kemianteollisuus vauhdittaa myös muiden uusiutumista

Kemianteollisuus tuottaa hyödykkeitä lähes kaikille muille toimialoille, joten sen innovaatiot vauhdittavat myös muiden alojen uudistumista. Koko tavarantuotannosta on vaikea löytää arvoverkkoa, jossa kemia ei olisi mukana. Koska kiertotaloudessa erilaisten ekosysteemien ja jalostusketjujen merkitys kasvaa, kemia nousee entistä keskeisempään rooliin.

Julkiset hankinnat ja rajapinnat ratkaisevassa roolissa

On ilahduttavaa, että tiedonannossa nostetaan esiin markkinoiden vauhdittaminen suosimalla kestäviä valintoja julkisissa hankinnoissa sekä eri lainsäädännön osa-alueiden rajapintojen analyysi ja yhdenmukaistaminen ml. kemikaali-, tuote- ja jätelainsäädäntö. Julkisten hankintojen osuus EU:n BKT:sta on peräti 20 %. Kiertotaloudessa aine- ja energiavirrat kytkeytyvät toisiinsa entistä tiiviimmin: luonnonvarat saadaan riittämään vain, jos kokonaisuus toimii.

Ei vain recycling vaan myös upcycling

Kiertotaloudessa kaikki ainevirrat ovat raaka-ainetta. Komission tavoitteena ei ole vain ”recycling” vaan ”upcycling” – nimenomaan kemian ydinosaamista on lisäarvon luominen lähes mille tahansa raaka-aineelle. Paras tuntemus raaka-aineista on usein jalostusketjulla itsellään, mikä tulisi huomioida sääntelyä kehitettäessä.

Tiedonannosta tositoimiin

Kestävän hyvinvoinnin rakentaminen on aikakautemme suurimpia haasteita. Tarvitaan uutta otetta tuotantoon, kulutukseen ja sääntelyyn. Komission tiedonanto tarjoaa tähän vasta raamit, ratkaisevaa on se, miten jäsenmaissa toimitaan. Suomi pääsee mukaan edelläkävijöiden joukkoon, jos rakennamme kiertotaloutta riittävän ketterästi ja konkreettisesti sekä laajassa yhteistyössä. 

Maija Pohjakallio

Tekniikan tohtori, Kemianteollisuus ry:n asiamies, jonka toimenkuvan painopisteenä on bio- ja kiertotalous.