Juha Pyötsiä: Pienikin tuottaja voi tarvita REACH-rekisteröinnin

Blogit | 05.08.2015

EU:n kemikaaliasetuksen REACHin edellyttämät rekisteröinnit ovat edenneet kolmanteen eli viimeiseen vaiheeseen. Nyt yritysten on rekisteröitävä 1.6.2018 mennessä kemikaalit, joiden valmistusmäärä tai tuonti EU:n ulkopuolelta on 1–100 tonnia vuodessa.

Aiemmat REACH-kierrokset koskivat suuria kemikaalien tuottajia tai maahantuojia. Nyt rekisteröintivelvoite ulottuu myös suhteellisen pieniin toimijoihin, joita on Suomessakin suurehko joukko.

Siksi onkin ollut hieman huolestuttavaa, että yhteydenottojen ja tähänastisten rekisteröintien perusteella yritykset ovat heränneet hitaasti selvittämään, koskevatko REACH-velvoitteet myös niitä.

Suuret toimijat ovat hoitaneet REACH-velvoitteensa varsin mallikelpoisesti aiemmilla kierroksilla. Nyt myös pk-yritysten tulisi vähintäänkin selvittää, onko niillä rekisteröitäviä tuotteita. Asiasta on ohjeet Euroopan kemikaaliviraston verkkosivuilla http://echa.europa.eu/fi/reach-2018.  

Takarajaan on aikaa vielä kolme vuotta, mutta runsaasti aikaa ja kustannuksia vaativaan rekisteröintiin on valmistauduttava hyvissä ajoin.

Asia on kemikaaleja valmistaville tai maahantuoville yrityksille erittäin tärkeä. Jos rekisteröintiä ei ole hoidettu ajallaan, aineen valmistaminen tai maahantuonti EU:n alueella on jatkossa lain vastaista.

Juha Pyötsiä
Johtaja Kemianteollisuus ry:ssä vastuualueinaan ympäristö-, terveys- ja turvallisuussektori, kemikaali- ja työturvallisuus sekä logistiikka.

Katso myös
Blogit | 21.11.2016

Juha Pyötsiä: Hormonitoimintaan vaikuttavien aineiden luokitus selkeäksi

Uutiset | 02.09.2016

Helsinki Chemicals Forum: vuosi 2016 paketoitu ja katse ensi vuoteen

Blogit | 01.08.2016

Juha Pyötsiä: Kemia on tärkeä osa kestävän kehityksen ratkaisuja

Uutiset | 13.06.2016

Tutustu Helsinki Chemicals Forumin aineistoihin