Hyppää sisältöön

Jaana Neuvonen: Jos minä en saa, et saa sinäkään

Pääsen seuraamaan ja osin myös vaikuttamaan neuvottelukulttuurin kehittämiseen suomalaisissa yrityksissä. Havaintojeni mukaan, kun meillä työnantajaliiton ja palkansaajaliittojen kanssa sujuu yhteistyö hyvässä hengessä, on sillä lähes suora yhteys työpaikoilla koettuun neuvottelukulttuurin vahventumiseen. Tämä onkin meillä tavoitteena, kun tänä vuonna edistämme yhdessä Teollisuusliiton, Ammattiliitto Pron ja Ylempien toimihenkilöiden YTN:n kanssa yhteistyötä, neuvottelukulttuuria ja paikallista sopimista kemianteollisuudessa ja sen lähialoilla.

Minua on mietityttänyt kovasti kateus, joka on kahvin ohella meidän suomalaisten vauhtia ylläpitävä moottori.

Eräs henkilöstöpäällikkö kertoi minulle tarinan, jolla hän kuvasi suomalaista neuvottelukulttuuria: ”Olipa kerran kaksi miestä (huom! olisivat he voineet olla naisiakin). Kehityskeskustelussa esimies kertoi kummallekin toisistaan tietämättä, että hänellä olisi mahdollisuus jakaa 200 euroa rahaa. Tämä kehityskeskustelun henkilö saisi 50 euroa ja se toinen saisi 150 euroa. Kumpikin mies oli mieluummin ilman 50 euroaan, koska se toinen olisi saanut enemmän.”

Toinen tarina onkin sitten ihan tosi. Muutama vuosi sitten kuulin ruotsalaisia kollegoitani, jotka olivat tulleet kertomaan meille ruotsalaisesta neuvottelukulttuurista. Diskuteeraamisesta ei ollut puhetta, vaan ihan isoista asioista, eli palkankorotuksista. Ruotsalainen palkansaajaliiton edustaja totesi: ”Kyllä me tiedetään, että saataisiin me isompiakin palkankorotuksia, kun vähän uhkailtaisiin. Mutta miksi me niin tehtäisiin? Mehän halutaan, että yritys sijoittaa rahaa yrityksen kehittämiseen, joten meillä on tulevaisuudessa mahdollisuus saada vielä isompia palkankorotuksia.”

Meillä ei vielä työt lopu! Ensin meidän pitää saada taiteiltua itsemme samaan kiikkerään kanoottiin.  Sen jälkeen opetella melomaan samaan suuntaan. Ja jotta se onnistuu, melominen pitää tapahtua samaan tahtiin. Ne, ketkä ovat meloneet kanootilla, tietävät, että jos ei melo samassa tahdissa, kanootti alkaa pyöriä paikallaan.     

Jaana Neuvonen

Johtava asiantuntija, Työelämä