Carmela Kantor-Aaltonen: Suomen biopankkitoiminnassa tärkeää noudattaa yhden luukun periaatetta

Blogit | 28.10.2016

Suomella on loistavat mahdollisuudet nousta kärkeen biopankkien ja geenitiedon hyödyntämisessä. Jotta tätä tilaisuutta ei menetetä, on välttämätöntä löytää yksi kansallinen toimija hallinnoimaan ja koordinoimaan biopankkeja ja niihin liittyviä tietoja.

Biopankeilla on tulevaisuudessa keskeinen rooli biolääketieteen kehityksessä. Suomella on erinomaiset mahdollisuudet nousta yhdeksi johtavista maista biopankkien ja geenitiedon hyödyntämisessä sekä julkisessa terveydenhuollossa että liiketaloudellisesti. Suomen etuja ovat mm. hyvät potilasrekisterit, edistynyt biopankkilaki ja suunnitteilla oleva kansallinen genomikeskus.

Asiantuntijaryhmä on STM:n toimesta laatinut Suomessa toimivien biopankkien yhdistymisselvityksen mahdollisen kansallisen biopankin perustamiseksi. Suomessa toimii tällä hetkellä kahdeksan biopankkia. Vaarana on, että Suomen kokoisessa pienessä maassa biopankkitoiminta sirpaloituu. On välttämätöntä löytää kansallinen toimija, joka hallinnoi ja koordinoi kaikkien biopankkien näytteitä ja niihin liittyvää tietoa.

Suomen biopankkitoiminta on toteutettava ns. yhden luukun periaatteella. Kannatettavaa on keskitetty toimintamalli, jossa toiminnalliset ja logistiset palvelut ovat yhdenmukaisia kaikkien biopankkitoimijoiden kesken ja toiminnan hallinnointi koordinoidaan sille perustettavan oikeushenkilön kautta.

Yhdellä kansallisella toimijalla varmistetaan yhtenäiset käytännöt näytteiden antamiseen suostuneille ja näytteiden korkea laatu. Tällä mallilla varmistetaan mm. näytteiden antajien yhtenäinen tietoturva ja yhtenäinen näytetietokanta.

Biopankin arvo muodostuu laadukkaista näytteistä ja niihin liitettävistä tiedoista. Tämä edellyttää standardoituja toimintaohjeita näytteiden keräykseen ja käyttöön. Näytteiden keräyksessä voitaisiin hyödyntää myös julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia.

Integraatioedellytyksiä edesauttavat Suomessa jo toimiva biopankkien BBMRI.fi kattojärjestö osana kansainvälistä BBMRI-verkostoa sekä THL:n ja SPR Veripalvelun pitkä kokemus näytekokoelmien johtamisessa. Samoin Sote-uudistus, perustettava kansallinen genomikeskus sekä Isaacus-palveluoperaattori tukevat yhtenäisen kansallisen biopankkitoimijan perustamista.

Carmela Kantor-Aaltonen
Johtava asiantuntija, Innovaatiot Yliopistoyhteistyö, Innovaatiopalkinto, Kemianteollisuuden tieteellinen neuvottelukunta (Asiamies, Suomen Bioteollisuus ry)

Katso myös
Uutiset | 27.01.2017

Orionin Reijo Salonen on vuoden 2017 teknologiajohtaja

Uutiset | 23.01.2017

MAOLin Neljän tieteen kisojen parhaimmisto palkittiin Helsingissä

Uutiset | 20.01.2017

Seuraavat viikot ovat valtakunnallisia LUMA-viikkoja

Uutiset | 16.01.2017

Teknologian tutkimuskeskus VTT 75 vuotta