Hyppää sisältöön

Anni Siltanen: Löllölimaa ja värien sekoittamista – YouTuben kemiailmiö haastaa nuoria luonnontieteiden pariin

YLE uutisoi maanantaina 11.9. etenkin alakouluikäisten tyttöjen kiinnostuneen kemiasta ennennäkemättömällä tavalla, sillä YouTuben limanvalmistusvideot ovat vallanneet myös suomalaiskodit. Kannustan kaikkia lapsia ja nuoria tutustumaan LUMA -aineiden maailmaan monipuolisesti, mutta turvallisesti.

Kiinnostus luonnontieteitä kohtaan on ilahduttava uutinen, sillä luonnontieteellis-matemaattisten aineiden vetovoimahaasteesta on syksyn 2016 PISA -tulosten jälkeen puhuttu paljon. Niissä kun selvisi, että suomalaisnuorten taidot LUMA -aineissa ovat laskusuunnassa, eivätkä luonnontieteet kiinnosta etenkään tyttöjä. Samaa kieltä puhuu myös esim. vuosittain julkaistava Kun koulu loppuu -tutkimus, jossa kartoitetaan yläkoulu- ja lukioikäisten nuorten asenteita ja ajatuksia tulevaa ammatinvalintaa kohtaan: luonnontieteellis- teknilliset alat koetaan haastaviksi, ja niistä kiinnostuvat harvat ja valitut. Osasyy on varmasti, että me teollisuuden edustajat emme ole osanneet tarjota tarpeeksi kiinnostavaa ja nuorelle kohdennettua tietoa alojemme moninaisista mahdollisuuksista.

Kemianteollisuus on ehdoton tulevaisuuden ala, joka tällä hetkellä työllistää Suomessa noin 34 000 henkilöä. Välillisesti yksi kemianteollisuuden työpaikka luo 1,8 työpaikkaa muualle talouteen. Se on Suomelle tärkeä, kasvava vientiala, jonka keskiössä ovat muun muassa biotalouden ratkaisut, lääkekehitys, terveysteknologia, liikennepäästöjen vähentäminen ja Suomelle kansantaloudellisesti erittäin tärkeä prosessiteollisuus. Tarvitsemme tulevaisuudessakin kemistejä, insinöörejä ja laboaratorioanalyytikkoja toimimaan yritysten monissa tehtävissä, joiden keskiössä on aina vahva luonnontieteellinen osaaminen, oli kyseessä sitten tuotekehitys tai vaikkapa myyntitehtävät. Kemianteollisuus on vastuullinen ala, ja turvalliset ja huolelliset toimintatavat opitaan jo oppilaitoksessa. Sopivien suojavarusteiden käyttöä tuleekin korostaa myös kotioloissa, kuten myös sellaisten aineiden ja sekoitteiden välttämistä, joiden reaktioista esimerkiksi eri lämpötiloissa ei ole varmaa tietoa.

Haluan ehdottomasti kannustaa jokaista suomalaista lasta ja nuorta tutustumaan LUMA -aineiden maailmaan monipuolisesti, mutta turvallisesti. Tässä voivat apuna olla opettajat, LUMA-keskukset ja vaikkapa Heureka, joiden kaikkien kanssa Kemianteollisuus ry toimii aktiivisesti yhdessä. LUMA-aloille kannustaminen on meidän kaikkien yhteinen juttu. 

Toivottavasti kemiainnostus jatkuu. Tarvitsemme Suomeen tulevaisuuden osaajia kaikkien luonnontieteiden aloilta. On ilo huomata, että sellaisia on meillä kasvamassa!

Anni Siltanen

Asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima