Hyppää sisältöön

Anni Siltanen: Kriisi pakottaa uuteen

Viime viikkojen käänteet ovat monesta tuntuneet sekä pikakelaukselta että useammalta vuodelta: tuntematon COVID -19 -niminen uhka pakotti meidät nopeasti sisätiloihin, etätöihin ja katsomaan tulevaisuuteen täysin tuntemattomassa aikaperspektiivissä. Varmaa on, että kevään 2020 jälkeen jokaisen meidän elämässä on käsite ”ennen ja jälkeen”. Pitkällä tähtäimellä muutos ei kuitenkaan välttämättä ole pelkästään paha asia.

Koko maailma otti kerralla digiloikan, ja digitaidot nousivat arvoon arvaamattomaan. Viikossa opimme osallistumaan sadan ihmisen seminaariin kolmella aikavyöhykkeellä, johtamaan puhetta nelikielisessä palaverissa ja juomaan iltapäiväkahvit TEAMS:ssa kollegojen kanssa. Eniten kunnioitan opettajia ja muuta koulun henkilökuntaa, jotka suorittivat digiloikan käytännössä kahdessa vuorokaudessa. Heidän ansiostaan Suomessa kasvaa nyt uusi sukupolvi diginatiiveja; ihmisiä, joille on aivan luontevaa omaksua iso osa lukukauden oppimäärästä etänä. On lohdullista huomata, että se mikä hetki sitten oli vaikean kuuloista ja kaukaista, onnistui pakon sanelemana nopeasti. Se kertoo paljon meistä suomalaisista ja taidoistamme. Digistrategiaa kannattaa seuraavaksi tarkastella entistä kunnianhimoisemmasta lähtökohdasta sekä kotimaassa että EU-tasolla. Me pystymme enempään kuin uskoimme. Silti – mikään ei korvaa oikeita ihmiskontakteja.  Päätöksenteossa, opettajina tai kollegoina. Kun normaali palaa, osaamme toivottavasti yhdistellä sopivasti sekä tehokasta digitaalista toimintatapaa että tapaamisia kasvotusten.

Toinen viime viikkojen huomio on vahvistanut, että luonnontieteet ihan oikeasti ovat kaiken keskiössä. Sekä huoltovarmuusala kemianteollisuudessa että ylipäätään tämän hetken globaalin uhan taltuttamisessa ne liittyvät aivan kaikkeen. Koko maailma toivoo, että virusta vastaan löytyisi sopiva rokote. Jokaisessa maassa tehdään kovasti töitä, jotta lääkkeitä ja suojavarusteita riittäisi kaikille. Kaikkeen edellä mainittuun liittyy luonnontiede. Luonnontieteen osaaminen on tämän hetken supervoima, jota tarvitaan myös tämän kevään kriisin jälkeen. Haluaisinkin kannustaa tänä keväänä valmistuvia katsomaan luottavaisesti tulevaisuuteen ja pohtimaan, löytyisikö oma tulevaisuus maailmaa pelastamasta luonnotieteellis-teknillisiltä aloilta. Niitäkin täytyy nyt tarkastella uudessa valossa. Tulevaisuuden ala kemianteollisuus on siinäkin edelläkävijä. Tärkeää on, että pidämme tulevaisuuden osaajiin liittyvät asiat ja esim. oppimisen rahoituksen kriisinkin jälkeen asiallisella tasolla. Tulevaisuuden osaajat rakentavat tulevaisuuden Suomen.

Ylipäätään haluaisin kannustaa kansakuntamme nuoria ja aikuisiakin luottamaan siihen, että meitä kohdannut ennennäkemätön haaste selvitetään. Meillä on ollut hieno valmius uudistaa vanhoja käytäntöjä parissa viikossa. Kun sen aikaa tulee, selviämme myös jatkosta.

 

 

Anni Siltanen

Asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima