Hyppää sisältöön

Anni Siltanen: Eurooppalainen huippuosaaminen on saatava Suomeen

Kansainvälinen toimintaympäristö tarkoittaa meillä kemianteollisuudessa ainoaa mahdollista toimintaympäristöä – viehän suuri osa jäsenyrityksistämme noin yhdeksänkymmentä prosenttia tuotannostaan Suomen rajojen ulkopuolelle. Tulevaisuuden osaajatarpeet puhuttavat kovasti niin Suomessa kuin Brysselissä, sillä alamme Euroopassa vihdoin herätä siihen, ettei oma osaamisemme ehkä riitä. Etenkään määrällisesti.

Kilpailu parhaista osaajista Euroopassa kovenee entisestään. Globaali teollisuus tarvitsee globaalisti pätevää osaamista. Kemianteollisuuden edunvalvonnan painopiste tulee Suomen ohella olla vahvasti EU-tason asioissa. Haluamme olla mukana EU-tason vaikuttamistyössä jo varhaisessa vaiheessa.

Euroopan komission vastavalittu puheenjohtaja Ursula von der Leyen visioi yhteiseurooppalaista koulutusaluetta, jossa turvataan yhtäläiset kouluttautumismahdollisuudet koko Euroopan unionin alueella ja panostetaan muun muassa osaajien liikkuvuuteen. Visiossa huolehditaan kansalaisten taitojen ajanmukaisuudesta ja EU-maiden kilpailukyvystä sekä innovaatioiden tulevaisuudesta jatkuvalla oppimisella. Emme voisi olla enempää samaa mieltä –  mutta edellytykset tälle on luotava meille edullisesti. Niin koulutus- kuin yrityskentässäkin.

Koulutuspoliittiset asiat säädetään jäsenvaltiokohtaisesti, mutta huoli tulevaisuuden osaamisen tasosta ja etenkin oikeanlaisten osaajien saatavuudessa on jäsenvaltioissa yhteinen. Tulevaisuuden työelämä ja osaajien saatavuuden varmistaminen sekä osaamistason kohtaavuus puhuttaa kovasti myös EU-tasolla.

Erityisesti kemian- ja muun vientiteollisuuden aloja huolettaa luonnontieteellis-matemaattisen osaamisen tason lasku. Myös yritykset voivat toimia nostamalla keskustelua omista osaajatarpeistaan. Tarvitsemme yhteisiä tavoitteita ja hankkeita varmistamaan, että meillä tulevaisuudessakin on eurooppalaista huippuosaamista: insinöörejä kehittämässä tuotannon prosesseja, tohtoreita tutkimassa katalyytteja, ammatillisen puolen osaajia huolehtimassa tuotteiden valmistuksesta.

Tänään EK, Palvelualojen työnantajat ry, Sivistystyönantajat ry ja Kemianteollisuus ry ovat Brysselissä ainutlaatuisen tilanteen edessä: järjestämme Euroopan parlamentissa kaksi laajaa paneelikeskustelua, jossa pureudutaan tulevaisuuden osaamiseen ja teollisuuden tarpeisiin yhdessä yritysten kanssa. Puheenjohtajamaa Suomi on tulevaisuuden kilpailukyvyn ytimessä, ja olen tosi ylpeä meistä.

Anni Siltanen

Asiantuntija, Osaaminen ja vetovoima